"Aiotko sinä nyt jäädä asumaan tänne?" Alexandra kysyi Mikalta. "Niin varmaan olisi tarkoitus" Mika vastasi huokaisten ja tuijotti lattiaan. "Etkö ole iloinen?" Alexandra kysyi hämmästyneenä. "On ikävä isää" Mika sanoi itku kurkussa. "Tässä talossa ei saa puhua isästä" Alexandra sanoi hiljaisella äänellä. "Miksi ihmeessä?" Mika kysyi. "Äiti....tuota...ei pidä siitä" Alexandra sanoi änkyttäen. "Minä puhun varmasti. Hän on minun isäni!" Mika huudahti ja lähti uuteen huoneeseensa.

Pian koitti merkittävä päivä. Nimittäin lapset kasvoivat teineiksi. Pian olisi taas aika lähettää lapset yliopistoon.

Tälläisiä heistä sitten tuli. Tiedätkö kuka on kukakin? Aikaa kului kunnes teinit olivat päättäneet lähteä viettämään yliopisto elämää.

XXXX

He muuttivat pienelle tontille jossa oli Darlenien toinenkin sukupolvi oli asunut. Jack ja Nigel olivat jo suorittaneet yliopiston ja sen takia he muuttivat melkein samantien kun kolmannen sukupolven lapset tulivat.

Mika näytti esimerkillisesti miten juhlitaan yliopistolla. Mika oli vain hetki sitten ollut baarissa juhlimassa ensimmäistä vuottaan yliopistossa ja nyt hän jo tanssi keittiön pöydällä Natalien paheksuvan katseen alla. "Mika, ehkä olisi parempi jos menisit jo nukkumaan" Natalie sanoi. "Ei, ei ei!!! Bileet ovat vasta alkaneet!" Mika sanoi heiluttaen käsiään. "Mika!" Natalie huudahti. "Menisit nyt selvittämään pääsi" "Turha luulo!" Mika sanoi. Hetken päästä Mika putosi pöydältä ja loukkasi kätensä. Natalie ja Alexandra auttoivat veljensä yläkertaan joka sammui samantien sängylle. "Hän otti ainakin ilon irti" Alexandra sanoi naurahtaen. "Niin. Mutta hän loukkasi kätensä. Saas nähdä murtuiko se" Natalie sanoi huokaisten. "Älä ole nyt niin vakava. Hauskaahan hän vain piti" Alexandra sanoi. "Käyn hänen kanssaan huomenna päivystyksessä" Natalie sanoi siirtyen hänen omaan huoneeseensa nukkumaan.

Aamulla Natalie ja Mika lähtivät käymään päivästyksessä katsomassa Mikan kättä. "Mitä eilen oikein tapahtui?" Mika kysyi hieroen kättään ja irvistäen välillä. "Sanotaanko nyt näin. Sinulla oli eilen oikein hauskaa. Putosit pöydältä" Natalie sanoi. "Miten minä sinne pöydälle jouduin?" Mika kysyi ihmeissään. "Olit varmaan ottanut vähän liikaa. Sen takia sinä sait jonkun idiootti varman idean mennä tanssimaan pöydälle" Natalie selitti. "Ja sitten putosin pöydältä" Mika sanoi. "Jep, se oli komea lento" Natalie sanoi naurahtaen. Vihdoin he saapuivat sairaallan pihalle. Mika lähti edeltä kävelemään sisälle.

Mikan käteen pistettiin kipsi. Ranteessa oli pieni hiusmurtuma. Mika kirosi mielessään, Natalien hymyillen vieressä omahyväisesti. Sairaallasta ulos tullessaan Mika sanoi: "Nyt varmaan olet ihan, Mitäs minä sanoin" "Aivan" Natalie sanoi. Mika ja Natalie jatkoivat matkaa hiljaisuuden vallitessa ilmapiiriä.

Oli keskitalvi ja lunta oli jo paljon maassa. Silti perhoset lensivät edelleen pihalla. Luulisi niiden jo jäätyvän 15 asteen pakkasessa.

Alexandra nautti talvesta täysin sydämmin. Hän hyräili laulua rakennellessaan lumiukkoa etupihalle. Lopuksi hän lisäsi sille hatun päähän. "Se on valmis" Alexandra puhui itsekseen.

Mika ei pitänyt pakkasesta joten hän tyytyi laulamaan sisällä. Suoraan sanoen se ei ollut laulamista. Välillä Mika heilautti kättään liikaa jolloin mikrofooni lensi komeassa kaaressa suoraan seinään.

Natalie ei pitänyt yhtään Mikan laulamisesta. Hänen piti opiskella logiikkaa shakin avulla, mutta ei siitä tullut mitään kun Mika yritti laulaa "Saija Lirkkumaan-Kyllä" laulua. Sitten Natalien hihat paloivat ja hän nappasi kaikki shakki nappulat ja alkoi heittää Mikaa niillä. "Nyt oikeasti turpa kiinni!" Natalie huusi kiukkuisena. "Mika heitti äkkiä mikrofoonin lattialle ja siirsi kipsatun kätensä silmiensä suojaksi ja juoksi olohuoneeseen suojaan. "Aah. Hiljaisuus" Natalie sanoi huokaisten onnesta. "Voi hitto" Natalie sanoi huomaten, että oli hukannut suurimman osan nappuloista. Natalie huokaisi ja löi päänsä shakkipöytään.

Alexandra oli lähtenyt vaatekauppaan. Siellä hän näki komean miehen. Natalie riensi nopeasti tämän luokse ja alkoi juttelemaan tämän kanssa.

Mies paljastui kuitenkin itseään täynnä olevaksi idiootiksi. Mies oli vain sanonut saavansa kenet tytön ikinä haluaa ja lisäten myös ettei Alexandra ollut todellakaan sitä mitä hän halusi.

Alexandra meni lähimälle klubille. Klubi ei ollut todellakaan sitä mitä Alexandra oli kuvitellut. Siellä kaikki oli niin....värikästä. Alexandra pyysi mehupaukun ja istui mukavammin tuolille. Hän tiesi että tästä tulisi pitkä ilta.

"Mies seuraa vailla?" baarimikko kysyi. "nooh...." Alexandra sanoi pyörittäen silmiään. "Siis eikö tässä kaupungissa ole yhtään mukavaa ja ihanaa miestä?" Alexandra sanoi iskien kupin pöydälle niin että juoma hölskyi. "On tietenkin" baarimikko sanoi.

"Katso nyt tuotakin. Hän on mukava ja kiltti. Kaiken lisäksi vielä sinkku!" baarimikko sanoi hehkuttaen. Alexandra katsoi taakseen ja tokaisi samalla: "En kyllä yhtään ihmettele" baarimikko katsoi Alexandraa kysyvästi muttei sanonut mitään.

"No entäs sitten tuo? Hän on itsevarma ja hyvä sydämminen" baarimikko sanoi kuin esitellen jotain huonoa tuotetta. "Hän näyttää joltain vanhan elokuvan hovimestarilta" Alexandra sanoi. "Eikö neidille kelpaa mikään?" baarimikko kysyi. "Ei" Alexandra sanoi lyhyesti. "No, entäs minä sitten?" baarimikko sanoi hieman hiljemalla äänensävyllä. "Tiesin että sinulla on joku taka-ajatus" Alexandra sanoi ja jätti kupin pöydälle ja lähti ovesta ulos.

Kotiin tullessaan Darlenien pihalla odotti mies. Alexandra huomasi tämän miehen ja katsoi tätä silmät suurena. Hän nousi nopeasti autosta ja lähti juttelemaan tälle.