No niin, vihdoinkin uusi osa on valmis. Tässä osassa on kuvia 52. Menkää vain lukemaan ja kommentit ovat toivottuja! :)

Aamu oli rauhallinen. Valerie petasi sänkyään kaikessa tyytyväisyydessään ja naurahti välillä ajatellen hänen ja Ianin eilistä yhteistä hetkeä, jolloin Valerie heitti haasteen Ianille.
Valerien ajatukset keskeytti neljän koputuksen sarja, hänen huoneensa ovelta.
-Tule vain, Valerie huudahti korottaen ääntään vain hieman.

Ovesta astui Janine. Hän hymyili hieman.
-Olisiko sinulla aikaa jutella? hän kysyi hiljaa.

- Totta kai, Valerie vastasi hieman epävarmuutta äänessään. Janine tuli harvoin juttelemaan hänelle.

Janine istahti Valerien sängyn päädyssä olevalle penkille.
- Minulla ei ole ollut kauhean hyvä olo lähiaikoina, Janine mutisi hiljaa.
Valerie katsoi Janinea kummastuneena ja meni sitten istumaan lattialle hänen eteensä.

- Miksi? Kaduttaako sinua jokin? Valerie kysyi.
Janine kummastui Valerien kysymyksestä. Miksi häntä mikään kaduttaisi, paitsi sopimus Lucianin kanssa...
- Ei se sellaista ole. Minulla on vain ollut huono olo ja tuntuu kuin joka paikkaa polttaisi liekit tai jotain sen tapaista..., Janine sanoi hiljaa.

- Oletko tehnyt raskaustestiä? Valerie pamautti kysyen.
- Ei ole mahdollista, että olisin raskaana, koska...tuota...olen vielä neitsyt, Janine mutisi punastuen. Häntä hävetti puhua Valerielle siitä asiasta.
- Ahaa...no, se vaihtoehto kannattaa sulkea varmaan pois.
Sitten Valerien päässä välähti.
- Etkös sinä tehnyt sopimuksen Lucianin kanssa, jossa yksi ehto oli, että liittyisit hänen joukkoihinsa? Valerie kysyi.

- Tein, mutta miten se tähän nyt liittyy? Se tulee ajankohtaiseksi vasta sitten kun olen täysi-ikäinen, Janine vastasi hieman ärtyen. Hän ei pitänyt siitä, kun sopimus otettiin puheeksi. Se oli hänelle arka asia.

- Se saattaa tulla sinulle ajankohtaiseksi aikaisemminkin. Is...Lucian ei ole tunnettu rehellisyydestään, Valerie sanoi melkein tunnustaen, että Lucian oli hänen isänsä. Sitä ei tiennyt kukaan muu kuin Valerie ja Heather.
- Minä luotan täysin..., Janine oli sanomassa, mutta keskeytti nopeasti.

Janine puristi tiukasti vatsaansa kuin yrittäen pysyä kasassa.
- Janine? Mikä sinun on?
Janinen hengitys oli enää pientä ääntä, kuin hän olisi yrittänyt vetää henkeä väkisin.
- Voi hyvänen aika! Janine! Valerie huudahti paniikissa.

Janine putosi lattialle ja päästi lyhyitä hengen veto ääniä. Hänen jalkansa ja kätensä nytkähtelivät rajusti.

Valerie pudottautui Janine viereen ja yritti saada tätä hereille.
- Janine! Herää!
Valerie ravisti Janinea paniikissa, tietämättä mitä hänen pitäisi tehdä.

Samassa Janine avasi silmänsä. Valerie perääntyi nopeasti kauemmas. Janinen silmät olivat pelkkää pimeyttä.
- Mitä...minulle...tapahtuu? Janine kysyi käheästi, edelleen yrittäen vetää henkeä.

Valerie siirtyi kauemmas Janinen katsoessa silmillään surullisesti.
Janine pongahti pystyyn luonnottoman nopeasti.

Janine puhalsi ulos suustaan mustaa savua, joka pian ympäröi Janinen. Janine seisoi paikallaan hiljaa ja yhtäkkiä sumu alkoi imeytyä hänen ihonsa läpi.
Janine kirkui tuskissaan ja yhtäkkiä hiljaisuus valtasi huoneen. 

Ian oli tulossa taas piinaamaan Valerieta. Hän oli juuri soittamassa ovikelloa, kunnes kuuli sisältä kantautuvaa tuskallista kirkumista.
Tietenkin Ian luuli, että Valeriella oli jokin hätänä. Ian kokeili oven kahvaa ja huomasi ettei se ollut lukossa. Ian kiitti onneaan ja juoksi ovesta sisälle. 

Ian juoksi huoneeseen, josta ääni oli peräisin.
- Mitä nyt? Mikä on hätänä? Ian kyseli hätääntynenä.

Rauhoituttuaan hän huomasi Valerien ja tämän kämppiksen lattialla istumassa.
- Onko kaikki hyvin? Ian varmisti vielä.
- On, on, voit mennä, Valerie vastasi hätääntyneenä, koska pelkäsi Ianin tunnistavan Janinen.
- Onko...kämppikselläsi joku hätänä? Ian kysyi vielä empien, koska ei muistanut musta hiuksisen tytön nimeä.

Janine kääntyi katsomaan tulijaa ja huomasi tuntevansa tämän todella hyvin. Huoneeseen tullut oli Ian.
Valerien sydän alkoi takoa lujempaa. Hän pelkäsi, että tämä tunnistaisi hänet.
Ian tuijotti tyttöä. Tyttö tuntui jotenkin tutulta ja hän alkoi miettiä mistä tunsi hänet.

Tyttö muuttui yhtäkkiä Janineksi Ianin silmissä. Ian räpytti pari kertaa silmiään ja huomasi tuntevansa tytön.

- Janine? Ian kysyi järkyttyneenä. Janine vilkuili ympärilleen hätääntyneenä. Hän oli paljastunut.

XXXX

Valerie oli nähnyt parhaaksi vetäytyä pihalle haravoimaan, jotta Janine ja Ian saisivat jutella rauhassa. Ian oli ollut valtavan järkyttynyt ja Janine paniikissa.
Valerie huokaisi syvään. Miten tässä näin pääsi käymään?

Hän tiesi kyllä, että tämä oli Janinen ja Ianin välinen juttu, mutta hän paloi halusta tietää mitä he juttelivat. Valerie murahti yksinään ja jatkoi haravoimista turhautuneena.

XXXX

Ian piti kauheaa saarnaamista. Vaikka yritin selittää syytä siihen miksi karkasin, hän ei kuunnellut.

Ian kyseli koko ajan samaa. Miten sinä kehtasit? Tajuatko mitä sait aikaan?
Minä vain tuijotin seinää. Odotin, että Ian olisi hetken hiljaa, jotta voisin sanoa sanottavani.

Hiljaista hetkeä ei tullut, joten otin ohjat omiin käsiini.
- Vitsitkö kuunnella minun puoltani tästä asiasta?! huusin niin lujaa kuin ääntä lähti. Ian hiljeni hetkeksi.

- En kuuntele, koska se tuskin on mitään kuuntelemisen arvoista, Ian vastasi tylysti.

- Äiti oli väkivaltainen, vastasin.
- Juuri tuon takia en halunnut kuunnella, koska tiedän, että valehtelet, Ian raivosi ja aikoi lähteä.

- Siksi minä karkasin ja tein sopimuksen jonkun rikollisen kanssa, joka paljastui myöhemmin paholaiseksi ja siksi en voinut enää palata kotiin, koska silloin kaikki olisivat vaarassa ja...

- Sanoitko äsken, että teit sopimuksen paholaisen kanssa? Ian kysyi.
Hups, ei minun sitä pitänyt paljastaa.
- Sanoin..., vastasin tietäen, että joutuisin vielä hankaluuksiin Lucianin kanssa.

XXXX

- Mihin tulokseen te nyt päädyitte? Valerie kysyi Ianilta, joka oli jäänyt eteiseen.
- Minä ja Janine vaihdamme kaupunkia, Ian vastasi tylysti.
- Janine vaati sinua mukaan, Ian jatkoi.

Valerie kohotti päätään ja katsoi Iania. Ian oli raivoissaan.
- Oliko sinulla jotain asiaa ennen kuin Janine paljastui? Valerie kysyi.

- Oli minulla ennen kuin sain tietää, että olet petturi. Tiesit varsin hyvin, että meidän perheemme oli sairas huolesta, Ian sanoi vihaisesti.
Ian paukautti eteisen pöydälle jotain.
- Toivottavasti nyt olet tyytyväinen, voitit haasteen, hän sanoi vielä ovella ja meni ulos.
Valerie katsoi mitä Ian oli laittanut pöydälle.

Valerie käänsi nopeasti katseensa pois täysin lamaantuneena.

Ian oli jättänyt pöydälle mustan sormusrasian.

Janine oli kuullut koko kiistan ja syytti itseään Valerien ja Ianin eroamisesta. Janine lähti ja meni hakemaan tarvittavat tavarat laukkuun.

XXXX

Ian avasi vaatekaappinsa ja otti vatteiden alta hänen rahakätkönsä. Hän laittoi ne laukkuun ja kirjoitti lapun vanhemmilleen. Sen jälkeen hän laittoi takkinsa päälle ja meni ulos kovaa vauhtia.

Ian sulki taksin oven ja kertoi Janinen talon osoitteen taksikuskille.
Hän vilkaisi ikkunasta vielä kerran kodilleen.

Ian oli varma päätöksestään ja päätti unohtaa kaiken entisen.

XXXX

Juna matka oli todella hiljainen. Valerie ja Ian eivät puhuneet sanaakaan. Asemalla Valerie oli vain ojentanut sormusrasian Ianille ja kävellyt junaan.

Aina kun vilkaisin heitä, he näyttivät ärtyneiltä. Kun yritin jutella heille, he vastasivat vain lyhyin vastauksin, joten olin luovuttanut.

Mutta vaikka he olivat toisilleen vihaisia, heidän katseensa kertoivat mielestäni jotain aivan muuta, kuin vihaa.

Kolmen päivän kuluttua...

Ian oli saanut järjestettyä heille kodin kaukana heidän entisestä asuin kaupungistaan, Ianin ja Janinen tädin avulla, joka oli kiinteistövälittäjä.
Talo oli ollut hieman keskeneräinen, joten heidän tätinsä oli myynyt sen heille halvalla.
- Valitsit hyvän värisen seinä maalin, Ian sanoi tyytyväisenä.

- Etkö olekaan enää minulle vihainen? Valerie kysyi ihmeissään istuessaan pahvilaatikoiden päällä.
Ian vain vilkaisi häntä huvittuneena.

- En malta odottaa, että pääsen sisustamaan tätä kotia, Valerie hymyili innoissaan.
Valerie kuuli kuinka Ian tuli lähemmäs. Valerie varautui soohen, jos Ian olisi kuitenkin vihainen vielä.

- Val, pystyisitkö antamaan minulle mitenkään anteeksi? Ian kysyi ottaen Valerieta kädestä kiinni
Valerien vatsassa perhoset lähtivät lentoon.
- Minun se pitäisi pyytää anteeksi, Valerie vastasi.
Ian vetäytyi hitaasti kauemmas.

-Ian, mitä sinä aiot? Valerie kysyi hermostuneena.
-Val, sinä tiedät, että rakastan sinua suunnattomasti, Ian aloitti.

- Niin? Valerie kysyi. Hänestä tuntui kuin hän leijuisi.

- Val, haluaisitko aloittaa uuden elämän minun vaimonani? Ian kysyi vetän kihlasormuksen esiin.
Valerie henkäisi onnellisena.

Ian otti kihlasormuksen ja laittoi sen Valerien nimettömään.
- Voi, se on niin upea, Valerie mutisi iloisempana kuin koskaan.

Valerie tutkaili kättään ja totesi sormuksen näyttävän hänen sormessaan sietämättömän ihanalta.

- Minä rakastan sinua niin valtavasti! Valerie huudahti onnellisena. Hän päätti unohtaa hetkeksi hänen pelkonsa isäänsä kohtaan ja nauttia Ianin ja hänen yhteisestä elämästä.