Ennen kuin luette esittelyä, pyydän kaikkia lukemaan tämän.

No niin, sitten esittelyyn. Tässä esittelyssä on kuvia 66. Aika pitkähkö siis, mutta toivottavasti jaksatte silti sen lukea :) Joissakin kuvissa saattaa olla hieman epäselvä selitys :D

Tässä on talo edestä. Siinä on noin neljä kerrosta.

Talon takaosa.

Ihan yleisen selvyyden vuoksi, aloitamme ihan ensimmäiseksi portista, josta mennään tontille. Jalkakäytävä pihalla on aidattu, koska rouva Border haluaa ettei oppilaat pääse kävelemään ruohikolla.

Kun astuu portista, näkee heti oikealla aidatun puutarha alueen, jossa oppilaat joutuvat hoitamaan kasveja, koska rouva Border on päättänyt, että jokaisen naisen on osattava hoitaa kasveja.

Kun taas kääntää päätään vasemmalle, näkee edessään kasvihuoneen. Nyt siellä ei ole kasvamassa mitään vihanneksia, koska oppilaat ovat olleet hieman kiireisiä.

Käännytään takaisin, jotta näette omena, sitruuna ja appelsiini puiden armeijan. Puut ovat oppilaiden vastuulla.

Tämän kuvan tarkoituksena on se, että näette minkälaista on puiden joukossa ja minkä näköinen pihalla aivan nurkassa sijaitseva ulkorakennus on.

Ulkorakennuksen sisällä on shakkilautoja ja penkki. Todella monipuolinen huonekalu tarjonta siis.

Tehdään peruutus ja palataan etupihalle. Tässä näette etuosaa lähikuvassa.

Astuessa ovesta sisään, saavutaan aulaan, jota hallitsee selvästi punainen sävymaailma, kuten melkein jokaisessa talon huoneessa.

Ensiksi menemme vasemman puoleisesta oviaukosta. Käännymme heti ensimmäisestä ovesta, joka tulee käytävällä vastaan.

Päädymme balettihuoneeseen, joka on muuttunut sitten viimenäkemän. (Moni muukin huone on muuttunut viime osasta, mutten jaksa jokaisesta erikseen mainita :D)

Tässä on balettihuone huoneen toiselta puolelta kuvattuna. Seuraavaksi astumme kuvasta katsottuna vasemman puoleisimmasta ovesta.

Tulemme pukuhuoneeseen, joka ei luultavasti niin paljoa esittelyjä kaipaa.

Peruutamme pari ovea taaksepäin ja saavumme takaisin käytävään. Tällä kertaa kävelemme käytävän päähän ja sieltä käännymme vasemmalle.

Tulemme kuvataide/veistos huoneeseen, jossa on näköjään pari keskeneräistä työtä.  

Tässä on huone toiselta puolelta katsottuna.

Kun astutaan sisään huoneessa olevasta huoneesta, tullaan ompeluhuoneeseen. Huoneessa on vain kaksi ompelukonetta, koska rehellisesti sanottuna oppilaat eivät paljoa ompele.

Ompeluhuone vastapäiseltä seinältä katsottuna.

Nyt peruutetaan takaisin käytävään, jossa oli ne kolmeen huoneeseen vievää ovea. Siirrytään tällä kertaa oikeanpuoleiseen huoneeseen.
Sieltä löytyy musiikkihuone, joka sisältää pianon, viulun jne. Huone on vähän synkähkö, koska en saanut sinne järjestettyä ikkunoita. Mutta ehkä siellä voi sitten soittaa vähän synkempää musiikkia ;D

Toinen puoli huoneesta...

Peruutetaan taas käytävälle ja siirrytään viimeiseen esiteltävään huoneeseen talon alakerran vasemmalla puolella.
Tässä näette luokkahuoneen.

Tässä taas toisen puoleen luokasta. Tässä huoneessa oppilaat viettävät paljon aikaa. Lähinnä istuen pulpettien ääressä kirja kädessä.

Nyt siirrytään takaisin eteisaulaan, johon tutustuttiin jo aikaisemmin. Tällä kertaa lähdemme oikealle.

Oikealla puolella oleva käytävä on paljon lyhyempi kuin vasemmalla puolella. Lisäksi tämä käytävä vie ainoastaan yhteen huoneeseen.

Nimittäin ruokasaliin, jonka huonoa valaistusta tulemme todistamaan seuraavassa osassa. (Hui! Huima paljastus seuraavasta osasta :D)

Toinen puoli. Vaihdoin salin lamput vasta myöhemmin. Nyt kävelemme ruokasalin päädyssä olevasta ovesta sisään.

Ja päädymme keittiöön, jossa oppilaat tekevät ruokaa itselleen sekä tietenkin rouva Borderille.

Keittiön toinen puoli. Seuraavaksi siirrymme takaisin ruokasaliin ja sieltä menemme toisesta ovesta. (Näkyy kuvassa ennen keittiö osaa, aivan oikeassa nurkassa)

Ovesta pääsee portaille, jotka vievät kellariosaan.

Kellarissa on esiintymislava, jossa pidetään joskus esim. kevätjuhlia.

Toinen puoli kellariosan huoneesta. En esitellyt nyt lavan takana olevaa tilaa, sillä siellä ei ole mitään huonekaluja.

Nyt tehdään huima peruutus ja päädytään taas tuttuun ja turvalliseen eteisaulaan. Tällä kertaa menemme portaita ylös.

Portaiden yläpäässä käännymme oikealle.

Ovesta tultaessa tullaan...kutsutaanko sitä parveksi? En tiedä, mutta ymmärsitte varmaan mitä tarkoitan :D

Kävellään eteenpäin...mennään ovesta...

...ja astutaan kirjastoon, jossa on paljon kirjoja. Yllätys, yllätys :)

Tässä vaiheessa kuulen tänne asti kauhistuneet henkäisyt. Kyllä! Näette aivan oikein! Tässä talossa on jotain tekniikkaakin, nimittäin tietokone, joka edustaa huipputeknologiaa!

Teemme taas peruutuksia ja tulemme takaisin yläkerran käytävälle.

Käytävän päässä menemme suoraan edessä olevasta ovesta. Siellä päädymme vessaan. Koska en tiedä mitä siitä voisi kirjoittaa, laitoin pelkät kuvat.

Siinä oli vessa. Nyt siirrymme käytävällä olleesta toisesta ovesta sisään.

Ovesta pääsee oppilaiden makuuhuoneeseen.

Siinä oli kuvia yleisesti makuuhuoneesta.

Sitten voimme vierailla vaatehuoneessa.

Neljän kerros on kokonaan rouva Borderin aluetta, mutta ehkä hän antaa meidän vierailla siellä nopeasti ;)

Portaiden päässä on pieni etein jossa on kaksi ovea. Mennään ensin kuvassa olevasta ovesta.

Sieltä tulemme rouva Borderin vapaa-ajan huoneeseen, jota joskus käytetään myös toimistona.

Toinen puoli huoneesta.

Sitten voimme mennä toisesta ovesta.

Ovesta pääsee rouva Borderin makuuhuoneeseen.

Vähän toista kuvakulmaa...

Siinä oli taloesittely. Lisäsin tähän loppukevennykseksi kuvia, jotka on otettu joistakin pienistä tavaroista tai alueista. Keksittekö oikeat paikat mistä kuvat on otettu? :)