Vihdoinkin uusi osa on valmis. Osassa on 70 kuvaa. Lisäksi sanon sen, että vaikka näyttäisi siltä, että sivulla ei olisi mitään elonmerkkejä esim. en vastaisi kommentteihin, sivu on hengissä! Olen vain vähän huono vastaamaan kommentteihin jne. Luen silti aina jokaisen kommentin ja pyrin vastaamaan jokaiseen :D

- Oletko nyt aivan sata prosenttisen varma, että haluat mennä tuonne? Kathy kysyi hymyillen.
- Olen minä, Cassandra vakuutti. Kathy oli yrittänyt koko ajan saada häntä muuttamaan mieltään.
- Muista se, etteivät vanhempasi välttämättä enää muista sinua, Kathy jatkoi katsoen säälivästi Cassandraa.

- Kiitos huolenpidosta, mutta kyllä minä luotan itseeni. Jos he eivät muista minua, joka saattaa olla hyvinkin todennäköistä, pääsen silti näkemään heidät, Cassandra vastasi huokaisten. Kathy oli ollut Cassandran mielestä ärsyttävän tarkka siitä mihin hän meni. Mutta Cassandra tiesi hyvin mistä se johtui.

Vielä silloin, kun Cassandra oli ollut vielä makaamassa kellarissa sijaitsevan uima-altaan vieressä, oli talo syttynyt ilmiliekkeihin.
Kathy oli kuulemma saapunut talolle vain hieman palon alkamisen jälkeen.

Kathy oli kertonut Cassandralle, että talo oli sisältäkin ollut aivan ilmiliekeissä. Kaikki muut olivat päässeet ulos yksin. Kathy oli napannut Cassandran mukaansa ja kantanut hänet ulos talosta muiden näkemättä. Silloin Cassandra oli muuttanut Kathyn kanssa. Noin viikko tulipalon jälkeen Cassandra täytti kahdeksantoista ja muutti silloin omaan asuntoon.

Cassandra astui entiseen kotiinsa. Kaikki huonekalut olivat vielä paikallaan. Hän tiesi, että nyt oli todella huono aika käydä siellä, koska oli keskiyö. Mutta hän ei uskaltanut liikkua ulkona muuta kuin pimellä. 
Hänen pelkonsa Luciania kohtaan oli vain suurentunut, sillä nyt hän oli kahdeksantoista ja täysin Lucianin ulottuvilla.

Cassandra kulki alakerran läpi ja totesi sen olevan tyhjä. Iania tai Valerieta ei näkynyt missään. Viimeiseksi hän meni makuuhuoneeseen, jotta näkisi edes vilaukselta vanhempansa, mutta sekin oli tyhjä.
Cassandran kummastellessa vanhempiensa poissaoloa näin myöhään yöllä, joku tarttui häntä yhtäkkiä takaapäin.

Pian joku puri häntä kaulasta ja minuutin kuluessa hän oli jo menettänyt tajuntansa.

XXXX

Cassandra ei tiennyt missä hän oli.

Vähitellen hänen ajatuksensa alkoivat selvetä, mutta tuskallisen hitaasti.

Hän raotti silmiään varovasti. Kummastuneena hän katsoi ympärilleen.

Cassandra ponnistautui ylös likaisen näköiseltä patjalta.

- Mitä ihmettä, hän kuiskasi hiljaa.
Häntä pyörrytti vielä ja päässä jyskytti piinaava kipu.

Hän nosti käden silmilleen ja yritti koota ajatuksiaan. Pian hän huomasi kivun myös niskassa. Hän kosketti niskaansa varovasti ja huomasi siinä olevan kuivunutta verta. 

Cassandra sävähti huomatessaan veren ja yritti pyyhkiä sitä pois, mutta huonolla menestyksellä.
Hän lopetti ja nousi seisomaan. Ensisilmäykseltä hän päätteli olevansa jonkinlaisessa sellissä.

Seuraavaksi hänen katseensa päätyi mieheen, joka istui sellin oven vieressä.
- Hei, sinä! Mitä minä teen täällä? Cassandra huudahti ajattelematta sen enempää.
Mies ei pelästynyt Cassandran äkkinäistä huudahdusta, vaan nousi rauhallisesti seisomaan.

- Minä teen vain sen mitä minun täytyy, mies vastasi apaattisesti.
- Mitä tarkoitat? Päästä minut ulos!

- Voi kuule, ei se taida onnistua, Lucian vastasi miehen puolesta.
- Sinä, Cassandra vastasi vihaisesti.
- Älä ole noin vihainen!
Cassandra ei vastannut enää Lucianille vaan tyytyi irvistämään.

- Oletpas sinä tänään kiukkupussi.
- Mitä sinä teit minulle? Cassandra kysyi.
- En minä vaan Adrian. Adrian myrkytti sinut vain vampyyri myrkyllä, muuttamatta sinua kuitenkaan vampyyriksi. Minun mielestäni on hienoa kun voi tehdä niin! Lucian hehkutti.

- Olisi niin paljon helpompaa, jos vain viitsisit jättää minut rauhaan.
- Ehkäpä, mutta silloin en pääsisi koskaan minun korkeimpiin tavoitteisiini.
Cassandra vain puhahti ärsyyntyneenä.
- Luulenpa, että elämäsi on todella surkeaa, koska sinulla ei ole enää mitään muuta mielessä, kuin ne sinun iänkaikkiset tavoitteesi.

- Voi ei! Olipas tuo ilkeästi sanottu! Lucian irvaili ja muutti ilmeensä surulliseksi.
- Olet hyvin rasittava, Cassandra tiuskaisi.
- Sinuna en puhuisi noin. Minulla on jotain sinulle kuuluvaa, Lucian naurahti pahaenteisesti.

Cassandra puristi kätensä nyrkkiin.
- Mitä sinä tarkoitat? hän kysyi hiljaa yrittäen pitää vihansa kurissa.
- Tarkoitan vain sitä, että jos alat kiukuttelemaan minulle, niin voin kostaa sen.

- Mitä minulle kuuluvaa sinulla on? Cassandra kääntyi nopeasti.
- En kerro, mutta voin näyttää, Lucian nauroi ilkeästi ja avasi sellin oven.

XXXX

Myöhemmin Cassandra seurasi Luciania kiltisti perässä pitkin käytäviä. Hän oli päättänyt olla kiltisti, koska Lucianin kertoman mukaan hänellä oli jotain Cassandralle tärkeää.
Kävellessään pitkin tummia käytäviä, hän yritti miettiä mikä häntä odottaisi päämäärässä.

Astuessaan viimeisestä ovesta, Cassandra koki kuinka hänen jalkansa meinasivat pettää hänen altaan.

Cassandra lähti juoksemaan hädissään seinän vieressä olevien lasisien vankiloiden luokse.

Cassandra kosketti lasia käsi vapisten. Hän pidätteli kyyneliään, koska hän ei halunnut itkeä Lucianin nähden. Hän ei voisi suoda Lucianille sitä iloa.

Cassandra päätti pysyä vahvana ja vapauttaa tilanteen tullen vanhempansa. Cassandra kääntyi vihaisena Luciania kohti. Lucian hymyili vain itsevarmana.

Cassandra käveli Lucianin luokse.
- Miksi sekoitit heidät tähän?! hän huusi.
- Jotta saisin sinut yhteistyöhön, Lucian vastasi rauhallisesti.

- Oletko niin avuton, ettet pysty saamaan minuakaan kuriin ilman sekoittamatta vanhempiani tähän?! Luulet olevasi niin suuri ja mahtava, mutta totuus on, ettet pärjäisi ilman apulaisia ja uhreja!
Cassandra näki kuinka Luciani muuttui raivostuneeksi.

Lucian kohotti kätensä ja heitti Cassandraa päin voimakentän.

Cassandra ei ehtinyt väistää, jolloin hän lensi valtavalla voimalla tiiliseinää päin.

Sen jälkeen hän ei pysynyt pystyssä vaan liukui lattialle istumaan. Hän hengitti raskaasti. Hänen oikeassa kädessään jomotti vihlova kipu ja päätä särki vietävästi.

- Kuule Cassandra, ensimmäin oppitunti. Älä rupea ärsyttämään minua, sillä tällä napikella voisin polttaa noin vain vanhempasi, Lucian osoitti pientä napiketta pöydällä.

Cassandra piteli oikeaa kättään ja vilkaisi vanhempiansa kohti.

Nyt hän vasta huomasi pienet laitteet jokaisen vangitun alla. Sitten vasta Cassandra tajusi, että vangittuja oli kolme. Hänen vanhempiensa lisäksi oli vangittuna nuori nainen.
- Kuka tuo on? Cassandra kysyi hiljaa.

- Asia ei kuulu sinulle, mutta voin kertoa, että hän on pieni varmistus siitä, että eräs henkilö suostuu yhteistyöhön.
- Olet niin sairas, Cassandra kuiskasi.
- Varo sanojasi, Cassandra. Emmehän halua, että vanhemmillesi tulee pahoja palovammoja.

XXXX

Cassandra oli palautettu selliinsä. Hän makasi vain hiljaa patjalla.

- Ihan vinkkinä vain, tuo itsesäälissä rypeminen ei auta mitään, Adrian sanoi.
- Et tiedä mistään mitään, joten voit pitää turpasi kiinni, Cassandra mutisi vastauksen.
- Olen minäkin tavallaan samassa tilanteessa, Adrian sanoi melkein ajatuksissaan.

- Kuinka niin?
- Asiahan ei todellakaan kuulu sinulle millään tavalla, mutta se tyttö, joka oli siellä kolmantena...hän on minun sisareni ja ainoa perheenjäsen mikä minulla enää on.

- Mikset pistä vastaan Lucianille? Cassandra kysyi.
- Niin kuin se olisikin mahdollista. Mieti nyt hei vähän, Adrian vastasi.
Kun Cassandra tarkemmin mietti, se itse asiassa olisi ihan turhaa.

- Mutta asiasta toiseen. Miksi sinä olet niin tärkeä Lucianille? Adrian kysyi hiljaa. Luultavasti sen takia, ettei Lucian kuulisi.
Cassandra oli hetken aikaa hiljaa.

- Luulen, että jos kertoisin, et uskoisi. Minun itsenikin vaikea uskoa sitä.
- Kerro nyt.
- No, minä tavallaan olen pieni uhka hänelle, ilmeisesti. Minä nimittäin olen hieman erikoinen, Cassandra vastasi. Hän ei aikonut selittää mitään paholaisista ja taivaanvartijoista.

- Justiinsa. Millä tavalla sinä sitten olet niin erikoinen?
- Minulla on erikoisia voimia, Cassandra vastasi ja samassa Adrian alkoi nauraa hiljaa. Hän ei selvästikään uskonut.

Cassandra käveli hiljaa kohdalle, missä Adrian nojasi sellin kaltereihin. Hän antoi pienen voimaiskun Adrianin olkapäähän.

- Ai samperi! Yritätkö halvaannuttaa käteni!? Adrian huudahti kavahtaen taaksepäin. Hän piteli kättään, joka kihelmöi kuin se olisi ollut puutunut ja nyt veri alkaisi kiertää kunnolla.

- Se oli ihan oma vikasi. Itse et uskonut minua, Cassandra puolustautui.
Adrian vain tuijotti Cassandraa suu auki ja otsa rypyssä.

XXXX

Lucian istui pöydällä tuijottaen kolmea vankiaan. Hänen oli kuulemma määrä tänään vapauttaa Adrianin sisar, koska oli luvannut niin. Cassandra oli tietenkin ihmetellyt ääneen, kuinka ihmeellistä se oli, että Lucian piti kerrankin lupauksensa.

Lucian oli käskenyt Adrianin sitoa Cassandran tuoliin, koska hän oli kuulemma niin arvaamaton. Cassandra ei tiennyt miksi, mutta Adrian oli sitonut nauhan todella löysälle.

Lucian kohotti kättään ja napsautti sormiaan. Ensin ei tapahtunut mitään.

Mutta pian tyttö avasi silmänsä ja katsoi pelokkaana ympärilleen. Pian lasiseinä nousi ylös ja tyttö pääsi ulos.

- Adrian! tyttö huudahti onnellisena ja halasi tätä.
Cassandra tunsi pienen piston sydämessään. Hänkin haluaisi halata vanhempiaan.

- No niin! Nyt riittää! Adrian hyvästelepäs sisaresi niin pääset pienelle levolle. Cassandra ja tyttö kääntyivät katsomaan Adriania kummissaan.

- Mitä sinä Adrian olet luvannut? tyttö kysyi selvästi raivoissaan.
- Minulla ei ollut vaihtoehtoa, minun oli pakko luvata oma sieluni sinun sielusi tilalle, Adrian kertoi katse alhaalla.
- Mitä?!

- Olen pahoillani, Adrian kuiskasi.
Tyttö alkoi huutaa Adriania nimeltä, kun hän alkoi kadota. Adrian seisoi koko tapahtuman aikana hiljaa katse maahan luotuna.

Yhtäkkiä Adrian vilkaisi Cassandran suuntaan aivan kuin apua pyytäen. Mutta Cassandra ei tiennyt, miten hän voisi auttaa.

- Mene nyt sinne lasikoppaan, ettei minun tarvitse tainnuttaa ja kantaa itse sinua sinne, Lucian nauroi kuin olisi murjaissut hyvänkin vitsin.

Cassandran kasvoille kohosi hitaasti hymy, kun hän tajusi miten voisi pelastaa Adrianin ja vanhempansa. Jos hän pääsisi etenemään hiljaa Lucianin luokse ja pystyisi koskettamaan tämän niskassa olevaa hermoa, niin hän voisi tainnuttaa tämän.
Cassandra vilkaisi Adriania ja ujuttautui varovasti pois nauhoista.

Hän hiippaili hiljaa Lucianin taakse ja iski niin kovalla voimalla tämän niskaan kuin osasi. Cassandra puri huultaan ja toivoi, että se riittäisi tainnuttamaan Lucianin.

Kuten Cassandra oli toivonut, Lucian vaipui lattialle tajuttomana.
- Vihdoinkin sinäkin olet välillä tajuttomana, Cassandra mutisi ja syöksyi lähimmän lasivankilan eteen.
- Potkaise sinä toinen lasi rikki! Cassandra huudahti Adrianille, joka seisoi suu auki sivummalla.

Adrian ja Cassandra potkaisivat melkein samaan aikaan lasin rikki.

Cassandran vanhemmat heräsivät nopeasti. He katselivat ihmeissään ympärilleen. Cassandra päätteli, etteivät he muistaneet mitään tapahtuneesta.

XXXX

Cassandra piteli kädessään vesilasia, jonka oli saanut äidiltään. Hänen vanhempansa olivat kutsuneet hänet kiitokseksi käymään heidän luonaan. He eivät tietenkään muistaneet Cassandraa.

- Oletko varma Cassandra, ettei se sieppaaja palaa takaisin? Valerie kysyi huolissaan.
Cassandra oli selittänyt vanhemmilleen peitetarinan, että joku hullu oli siepannut heidät ja yrittänyt pyytää heistä lunnaita. Cassandra oli peittänyt Lucianin kasvot, jotta Valerie ei tunnistaisi isäänsä. Hän ajatteli, että siitä olisi voinut seurata ongelmia myöhemmin.

- En ole täysin varma, mutta luulisin, että hän jättää teidät rauhaan.
Niin, teidät, muttei minua, Cassandra ajatteli mielessään, muttei sanonut sitä ääneen.

- Me olemme sinulle paljon velkaa, Ian puuttui keskusteluun.
Cassandra ei tiennyt mitä vastata, joten hän tyytyi hymyilemään.

- Mutta minun täytyy ikävä kyllä lähteä, Cassandra sanoi. Hän tiesi, ettei pystyisi enää kauan olemaan itkemättä.

- Voi harmi, Valerie sanoi aidosti harmistuneena.
- Olemme suuresti kiitollisia. Jos joskus saamme tyttö lapsen, nimeämme hänet sinun mukaasi.
- Kiitos, Cassandra kuiskasi melkein äänettömästi. ...Mutta olette nimenneet jo, hän lisäsi mielessään.
Cassandra käveli ulos talosta ja jatkoi matkaa niin, että olisi tarpeeksi kaukana talosta.

Siellä hän ratkesi itkemään. Tuntui kuin hänen sydämestään olisi irronut palanen.

- Ehkä näin on parempi, hän kuiskasi hiljaa ja päätti hyväksyä kohtalonsa.