Unohdin ottaa tytöistä kuvan vauvana, mutta tässä nyt heistä taaperona:

Alexandrasta kasvoi todella nätti taapero kultaisten kiharoidensa kera.

Monicasta tuli myös kaunis. Monica oli perinyt isänsä tummahkon ihonvärin. 

Natalie oli taas perinyt isänsä hiusten värin eli mustan. Natalie oli siskojensa tyyliin todella kaunis.

Perheen rakas hamsteri Repe, oli siirtynyt jo tuonpuoleiseen. Repe makasi pienessä häkissään käpälät kohti taivasta. Marilyn hautasi hamsterin takapihalle ja piti pienet hautajaiset. "R.I.P Repe. Me rakastamme sinua" Luki pienen pienessä hautakivessä.

Monica oli erityisen kiinnostunut Marilynin vanhasta nukesta. Monica hakkasi nukkea lattiaan ja pureskeli tätä.

Mats osallistui erityisen paljon lasten hoitoon. Marilyn oli välillä todella väsynyt ja nukkui pitkin päivää. Rachel hoiti myös lapsia. Joskus Rachel nappasi lapset mukaansa ja vei heidät keittiöön syötettäväksi. Sen jälkeen hän vaihtoi vaipat ja pisti sitten nukkumaan. Tätä toistui joka päivä kerta toisensa jälkeen.

"Natalie, istu nyt paikallasi" Marilyn sanoi Natalielle yrittäen saada tätä pysymään tuolissaan. "Alexandra! Älä huuda! Monica! Älä heitä sitä tuttipulloa!" Marilyn yritti saada lapset kuriin. Marilyn luovutti ja lähti keittämään kahvia.

"Huomenta" Marilyn sanoi uupuneena Rachelille joka hääräsi lettujen kanssa.

"Huomenta, kuule tuo kahvi ei tee sinulle oikein hyvää" Rachel mutisi Marilynille"

Marilyn mutisi jotain epäselvää ja jatkoi kahvin keittämistä.

"Kylläpäs kahvi on tänään omituisen makuista" Marilyn sanoi irvistellen."Herran tähden! Et laittanut muuta kuin kahvinpuruja siihen!" Rachel sanoi järkyttyneenä."Ihmettelinkin vähän miksi tämän on hieman kuivahtavaa" Marilyn sanoi mutisten ja kaatoi kahvinpurut roskikseen ja keitti uutta. Tällä kertaa hän laittoi myös vettä.

Marilyn oli ostanut itselleen auton. Auto ei ollut mikään vanha, vaikka oli ostettu käytettynä.

Kesä oli alkanut ja samaten myös sadekausi. Sadetta tuli päivin ja öin. Marilyn oli saanut tarpeeksi vedestä sillä sitä oli aina joka paikassa lätäköinä pihalla.

Tytöt kasvoivat lapsiksi. Alexandra sai raikkaan ja utuisen sinisen tyylin, Monica sai ruskean sävyisen tyylin ja Natalie sai tyttömäisen pirteän pinkin.

Monica ei pitänyt Nataliesta vaan kiusasi tätä vähän väliä. Joskus hän sai Natalien itkemään ja juoksemaan äidin luokse. Marilyn joutui vähän väliä komentamaan Monicaa ja välillä myös komentamaan Monican huoneeseensa. ja tästähän Monica ei välittänyt vaan jatkoi Natalien kiusaamista.

"Surkimus!" Monica huusi Natalialle joka yritti saada tikkuja pysymään paikallaan. Monica huitoi ja huusi, mutta Natalie oli jo oppinut olemaan välittämättä kiusaavasta siskostaan.

"No niin tytöt, sitten nukkumaan" Rachel tuli sanomaan. Lapset olivat jo muutenkin väsyneitä ja suostuivat mielihyvin. Alexandra voitti pelin.

Rachel oli tottunut viemään Rapen ulos aina aamuisin.

Lapset nauttivat kesästä pulikoimassa uima-altaassa. Vesi oli lämpimällä todella vilvoittavaa ja lapset eivät kaivanneet yhtään lunta ja pakkaskelejä.

Marilyn nautti kesästä omalla tavallaan eli lähinnä aurinko tuolissa loikoillen.

Rachel vietti kesää puutarhassa hoitamassa tomaattejaan jotka olivat jo kuolemaisillaan. Silti Rachel hoiti tunnollisesti, tai ainakin yritti, kasvejaan.

Natalie ei perustanut vedestä tai trampoliinista vaan vietti ajan sisällä pelaillen lumilautailu peliä yhdessä kaverinsa kanssa. Natalie hävisi joka kerta jolloin hänen kaverinsa rupesi nauramaan hänelle ivallisesti.

"Äiti, mikä mummulla on?" Natalie kysyi illalla ruokapöydässä.

"Mummu taitaa olla nyt vähän väsynyt puutarhan hoitamisen jälkeen" Marilyn sanoi.

"Mitä?!" Rachel huudahti pelästyneenä salaatin lehtien putoillessaan kasvoilta.

"Ei mitään hätää äiti, sinä vain nukahdit ruokalautaseesi" Marilyn sanoi ja Rachel kuuli selvästi miten tytöt tirskahtivat.

"Jaahas, no ehkä on parempi että menen nukkumaan" Rachel sanoi ja nousi ruokapöydästä.

"Äiti, missä minun isäni on?" Monica kysyi lähes kuiskaten.

"Monica, älä ikinä puhu isästäsi tässä talossa. Et ikinä!" Marilyn sanoi ärtyneenä.

"Mutta...miksi?" Monica sanoi pelästyneenä Marilynin raivonpuuskahduksesta.

"Ei mitään muttia! Olet jo syönyt tarpeeksi. Mene nukkumaan." Marilyn sanoi Monicalle. Monica nousi pöydästä ja paiskasi tuolin pöydän alle ja lähti tömistelemään yläkertaan. Oviaukolla Monica pysähtyi ja sanoi: "Ei se ole minun syyni jos isä petti sinua" Marilynin suu loksahti auki. Hän ei voinut uskoa kuulemaansa. Kuinka Monica voi tietää?

Talon koira oli löytänyt uuden harrastuksen. Nimittäin vesilammikoissa pyöriskelyn. Rape tosiaan nautti kesästä. Rape myös kaivoi kuoppia pihalle harvasen päivä joita Rachel joutui paikkailemaan.

Marilyn oli hankkinut itselleen työpaikan Taidealan Matkamuistomaakarina. Tästä Marilyn sai palkkaa noin 483 simelonia jolla Marilyn yritti auttaa perheen varoja. Mats toi jo rahaa taloon huimat 2 170 simelonia, mutta Marilyn halusi silti auttaa.