Tässä nyt taas tuli yksi osa. Tämä osa ei ole mistään pidemmästä päästä. Musiikiksi suosittelen Evanescencen Lacrymosa. Sopii tunnelmaan. Hyviä lukuhetkiä kahdeksannen osan parissa.

Alexandran huomio oli kiinnittynyt seinällä olevaan tutkinto todistukseen. Alexandra astui hitaasti kohti todistusta ja luki siinä olevan tekstin. Siinä luki nimi Hemmo. Alexandra oli ihmeissään tuosta ihmeellisestä nimestä joka ei kuulostanu yhtään tutulta, mutta silti Alexandrasta tuntui että hänen kuuluisi tietää kuka Hemmo oli tai edes tuntea hänet. Alexandra yritti epätoivoisesti muistella kuulemiaan nimiä, mutta mikään ei muistuttanut tälläisestä tärkeän tuntuisesta nimestä.

Alexandra astui rappusia ylös kohti hänen äitiään. "Äiti, kuka on Hemmo?" Alexandra kysyi uteliaasti. Marilyn kääntyi Alexandraa kohti ja katsoi tätä. "En tunne" Marilyn sanoi ja käänsi katseensa kohti lähimpänä olevaa ikkunaa. "Mutta hänen tutkinto todistuksensa on seinällämme" Alexandra sanoi arkaillen. "Se on entisen asukkaan" Marilyn sanoi hiljaa ja lähti. Alexandra jäi uteliaana katsomaan äitiään joka juuri nyt asteli pois huoneesta. Alexandra ei uskonut sanaakaan mitä Marilyn oli sanonut. Ja miksi Marilyn oli synkistynyt kun hän oli maininnut Hemmon nimen? Alexandra juoksi alakertaan ja nappasi puhelin luettelon.

Alexandra istui lähimmälle sohvalle ja alkoi selata sivuja. Hän käänsi sivun toisensa jälkeen etsien jotain tuttua. Vihdoin hän löysi juuri etsimänsä. Alexandra nappasi palan paperia puhelinluettelon sivunnurkasta ja kirjoitti numeron ylös. Hän heitti luettelon takaisin lattialle missä se viimeksikin oli ja lähti sitten kohti puhelinta. Hän nosti puhelimen luuri arkaillen. Hän tuijotti numeroa miettien oliko tämä sittenkään kannattavaa. "Nyt tai ei koskaan" Alexandra mietti.

Alexandra näppäili numeron hitaasti puhelimeen. Puhelin piippasi kolme kertaa ja silloin kuului jotenkin kaukaisen tutun mies äänen vastaus: "Hemmo" Alexandra epäröi puhelimessa, mutta avasi kuitenkin suunsa ja melkein kuiskasi: "Löysin tutkintotodistuksen kotoamme" Hemmo oli hetken hiljaa ja kysyi sitten: "Kuka olet?" Alexandra vastasi rohkeasti: "Alexandra" Hemmo hiljeni täysin ja sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen: "Onko äitisi Marilyn?" Alexandran mahassa kouraisi kuullessaan äitinsä nimen. "On" Alexandra vastasi. Hemmo kuiskasi hiljaa: "Sitten taidan olla isäsi"

Alexandra järkyttyi. Puhelin putosi hänen kädestään lattialle. Alexandra tuijotti puhelinta kuin se olisi ollut tappavan myrkyllinen. Alexandra nosti puhelimen lattialta ja painoi sen takaisin korvalleen, mutta siellä ei enää vastannut kukaan. Alexandra laittoi puhelimen luurin nopeasti paikoilleen. "Kuinka äiti on voinut salata meiltä tuollaisen asian? Miksi hän ei kertonut kuka Hemmo oikeasti oli? Miksi Hemmo asui toisaalla?" Tuhannet kysymykset pyörivät Alexandran päässä. Alexandra painoi kädet päähän kuin yrittäen saada äänet hiljenemään.

Alexandra juoksi Natalien huoneeseen. Natalie pelästyi tätä nopeaa saapumista. Alexandra aloitti kuiskaten: "Natalie! Minä tein jotain todella tyhmää! Mi-mi-minä soitin Hemmolle" Natalie hämmentyi: "Kuka on Hemmo?" Alexandra vastasi: "isämme" Natalien silmät suurenivat. "Ei, ei tuo ole totta. Tämä ei ole hauskaa Alexandra" Alexandra sanoi: "Miksi kiellät sen? Se on väistämätöntä emmekä voi vaikuttaa siihen. Tämä on kuin entisen elämän kuolema ja uuden elämän syntymä. Etkö tajua? Meidän äitimme on salannut meiltä kaiken. Nyt saimme tietää" Natalie katsoi Alexandraa hämmentyneenä tietämättä miten suhtautuisi. Natalie sanoi vain: "Alexandra, me olemme jo tarpeeksi vanhoja ymmärtämään, että olemme liian vanhoja liittääksemme hänet elämäämme. Hän jätti väliin suurimman osan meidän lapsuudestamme eikä sitä voi enää muuttaa. Hän on siellä ja me täällä. Unohda hänet. Hän ei ole enää isämme. Kerran jättänyttä hän ei enää takaisin saa" Natalie lähti ulos huoneesta pää painuksissa. Alexandra ei voinut uskoa tuota hänen siskoltaan. Hän oli juuri saanut selville suurimman asian mitä he olivat ikinä halunneet tietää ja nyt hän kielsi kaiken.

Pari päivää kului ja Alexandra ei enää puhunut Hemmosta. Monica oli huomannut Alexandran muuttuneen jotenkin. Hän oli poissa olevampi ja hiljaisempi. Monica epäili että Natalie ja Alexandra pitivät jotain raskasta salaisuutta itsellään. Monica ei voinut sietää sitä että muut tiesivät jotain mitä hän ei tiennyt. Monica potki ruohoa ja kuuli samalla pienen kuiskauksen: "Ethän kerro siitä isä jutusta kenellekkään" Monica hätkähti. Nyt hän tiesi mihin salaisuus liittyi. Monican naamalle ilmestyi omahyväinen virnistys.

Taas kului päiviä kunnes Darlenien talossa tapahtui suuri järkytys. Mats oli kuollut. Rachel ei voinut kestää menetystään vaan sekosi täysin. Hän alkoi käydä terapiassa. Marilyn yritti auttaa äitiään parhaansa mukaan, mutta jokainen asia muistutti Rachelista Matsista. Välillä Rachel otti Matsin tavaroita ja heitteli niitä ympäri huonetta. Rachelin suru laantui päivä päivältä hieman. Nykyään Rachel oli enää vain hyvin hiljainen ja istui huoneessaan.

Hautajaiset olivat Rachelille vaikeimmat. Monica, Natalie ja Alexandra jättivät kukkia vaarinsa haudalle. Marilyn toi kynttilän. Rachel istahti maahan ja kosketti vapisevin käsin hautakiveä. Se oli kylmä vaikka oli kesän lämpimpiä päiviä. Rachel otti kaulastaan kaulakorun jonka oli saanut nuoruus vuosinaan Matsilta lahjaksi. Hän kaivoi haudan päälle pienen kuopan ja pudotti kaulakorun sinne. Hän otti multaa ja täytti kuopan. Rachel nousi ylös ja astui kauemmas. Muut olivat jo lähteneet pihalta ajatellen jättää Rachel rauhassa suremaan. Rachel katsoi hetken vielä hautakiveä. Hän sulki silmänsä ja kääntyi pois päin ja lähti kävelemään pois. Rachelilta putosi vielä yksi kyynel. Rachel pysähtyi vähän matkan päästä hautakiveltä ja katsoi taivaalle. Siellä yksi tähti tuikki todella kirkkaasti. Rachel ajatteli että nyt Mats on yksi tähti tuhansien joukossa.