Tässä osassa kuvia on 49. Ennätysmääräni =)

Rachel oli etsinyt Alexandran käsiinsä, kertoakseen tälle totuuden häneltä ja siskoiltaan salatusta jutusta. "Alexandra, minun täytyy kertoa sinulle totuus teidän isästänne. Tämän voit kertoa siskoillesi, mutta en suosittele. Tunnen että minun pitää kertoa tämä ennen kuin aika minut jättää" 

Alexandra kuunteli jännittyneenä. "Niin, kerro vain" Alexandra sanoi. "Tule sitten" Rachel sanoi ja lähti olohuoneeseen ja otti syvältä kirjahyllyn uumenista valokuvakirjan. Rachel avoi kansion ja alkoi selittämään:

"Tässä on äitisi juuri ennen häitä. Äitisi oli hyvin kaunis sinä päivänä"

"Ja tässä on Hemmo, hänen...entinen aviomiehensä. He erosivat seuraavana päivänä." "Mutta miksi?" Alexandra kysyi ja katsoi Hemmon kuvaa. "Kuunteleppas nyt" Rachel sanoi ja käänsi seuraavan aukeaman esiin.

"Tässä on kuva heidän hääjuhlistaan" "Miksi äiti on noin surullisen näköinen?" Alexandra keskeytti taas. "Kuunteleppas nyt. Olin juuri kertomassa. No niin. Sinun äitisi tosiaan meni naimisiin tämän Hemmon kanssa vaikka ei sitä oikeasti halunnut. Huomasin heti häissä, että jokin oli vikana. Häiden jälkeen menin kysymään Marilynilta mikä hänellä oli. Marilyn selitti totuuden miehestä jonka kanssa oli juuri mennyt naimisiin ja että ei voinut erota hänestä koska hän odotti lasta. Tai no, oikeastaan neljää lasta" "Neljää?!" Alexandra huudahti ja pomppasi ylös sohvalta. "Niin, neljää. Alexandra, sinulla on kolme siskoa ja veli" Rachel sanoi rauhallisesti ja viittoi Alexandraa takaisin istumaan. Alexandra oli järkyttynyt juuri kuulemastaan uutisesta joka oli salattu heiltä. "Mutta, missä hän nyt on?" Alexandra kysyi Rachelilta. "Hän on teidän isällänne. Hemmo vaati itselleen yhtä nelosista. Marilyn ei halunnut millään luopua pojastaan, mutta Hemmo nappasi pojan Marilynin sylistä ja lähti. Marilyn ei uskaltanut kertoa poliiseille, koska pelkäsi Hemmoa, mutta nyt....älä vain kerro tätä kenellekkään, mutta Marilyn aikoo ehkä hankkia poikansa takaisin" Alexandra järkyttyi niin kovasti, että putosi sohvalta ja loukkasi jalkansa. Alexandra tuijotti Rachelia järkytys silmissään. "Tuota...kiitos, että kerroit" Alexandra sanoi ja käveli ulos.

Alexandra käveli pappansa haudalle. Sinä tiesit tästä, mikset voinut olla yksi rohkeista ja tehdä asian eteen jotain. Ties miten Hemmo, anteeksi isä, on häntä kohdellut. En edes tiedä veljeni nimeä. Etkö voisi olla vielä täällä...sinä tietäisit mitä tehdä. Alexandra ajatteli yksikseen.

Ajatukset keskeytti Natalie joka sanoi: "Miksi seisot pappan päällä? Ei sinustakaan oli kauhean mukavaa varmaan jos sinun päälläsi seisoisi 500 kiloinen elefantti"

"Mitäs sinä siellä mutiset? Tule tänne tappelemaan!" Alexandra huusi nauraen ja lähti juoksemaan Natalien perään nyrkkiä heiluttaen. Hetken jahtaamisen jälkeen Alexandra lähti sisälle. Ja nappasi taas puhelimen ja näppäili jo tutuksi tulleen numeron.

"Hemmo" puhelimen toisessa päässä vastattiin. "Juu, tota, moi taas. Se olen taas minä, Alexandra. Ajattelin vaan kysyä, että miten siellä menee?" "Ihan hyvin. Onko sinulla jotain taka-ajatuksia?" Hemmo kysyi epäillen. "Ei tietenkään" Alexandra vastasi samantien. Alexandra kertoi Hemmolle hieman hänen ja siskojensa lapsuudesta.

"Oi ei, mummu tulee. Täytyy lopettaa...heippa" Alexandra ei ehtinyt odottaa vastausta vaan sulki puhelimen nopeasti.

"Kenelleppäs sinä soittelit?" Rachel kysyi Alexandralta. "En kenellekkään tärkeälle" Alexandra vastasi.

Samassa vilauksessa Alexandra oli jo juossut toiseen huoneeseen. Rachel tuijotti ihmeissään Alexandraa. Ihan kuin hän olisi pelästynyt.

Rachel otti puhelimen ja katsoi viimeksi soitettuihin numeroihin. Puhelimella oli soitettu kymmeniä kertoja johonkin tuiki tuntemattomaan numeroon jota Rachel ei ollut ennen nähnyt. Rachel soitti tähän numeroon.

Puhelin piippasi pari kertaa kunnes puhelimen toisessa päässä vastattiin: "Hemmo" Rachel sulki puhelimen samantien. Hän huusi Alexandran alakertaan.

"Alexandra, älä enää ikinä soita Hemmolle. Et ikinä!" Rachel sanoi melkein vihaisena. "Hän on minun isäni! Minulla on oikeus puhua hänen kanssaan jos haluan!" Alexandra sanoi ärähtäen. "Kuuleppas nuori neiti! Minulle ei puhuta tuohon äänen sävyyn" "Minä puhun miten haluan!" Alexandra huusi ja lähti juosten yläkertaan. Rachel jäi tuijottamaan Alexandraa tämän juostessa pois.

XXXX

Parin tunnin kuluttua Alexandra oli uskaltautunut takaisin alakertaan. Siellä oli Monica odottamassa: "Sinusta on tullut aika pahis. Et viitsi edes kertoa minulle ja Natalielle isästämme jonka kanssa soittelet ja juoruilet usein. Se on itse asiassa aika...miten sen nyt sanoisi....rikollista"

"Miten sinä? Kuinka...?" Alexandra ihmetteli. "Alex, älä viitti. Kai minä nyt sentään osaan salakuunnella. Ja sitä paitsi äiti ei tule ilahtumaan"

"Voin jopa kuvitella hänen ilmeensä kun saakin selville, että hänen tyttärensä on kääntynyt äitiään vastaan" Monica selitti ja nauroi ivallisesti.

"Kuinka sinä voit olla noin ilkeä?! Mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt?" Alexandra sanoi melkein itku kurkussa. Monica ei vastannut vaan lähti keittiöön hakemaan leivän.

XXXX

Marilyn oli päättänyt ensi kertaa elämässään kokeilla keilausta. Hän sai täyskaadon heti ensimmäisellä kerralla ja siitä Marilyn ilahtui.

Marilyn alkoi tanssia hänen voiton tanssia joka päättyi liukastumiseen ja häntäluun murtumiseen. Marilyn käveli irvistellen baaritiskin luokse ja tilasi juomaa.

Marilyn joi lasillisen toinen toisensa jälkeen. Hetken päästä Marilynin vintti pimeni.

Marilyn heräsi makuuhuoneestaan järkyttävään päänsärkyyn. Marilyn nousi hoiperrellen ylös lattialta ja katsoi ohimennen käsiään. Ne olivat aivan kalpeat ja värittömät. Marilynistä tuntui että hänellä oli aivan sietämätön jano vaikka oli juuri juonut. Marilyn juoksi peilin eteen.

Marilyn järkyttyi suuresti huomattuaan ettei näy peilissä. Hän otti harjan käteensä ja liikkutti sitä peilin edessä, mutta vain harja näkyi. Marilynia alkoi pelottaa.  Marilyn juoksi alakertaan ja etsi äitinsä. Marilyn huomasi juoksevansa äitinsä luokse ihan kuin vaistomaisesti vaikka ei edes tiennyt missä äitinsä on.

"Äiti! Mikä minun on?! Olen ihan kalpea ja väritön!" Marilyn huusi paniikissa. Rachel arvioi Marilynia hetken ja sitten huokaisi. Hän käveli kirjahyllylle ja etsi kirjan ja otti sen käteensä.

"Äitini oli aivan samanlainen kun hän oli nuori" Rachel sanoi ja ojensi kirjan Marilynille. "Hän parani siitä kylläkin" Rachel lisäsi vielä.

Marilyn istahti tuolille ja alkoi selamaan sivuja. "Sivu 33" Rachel huikkasi aidan takaa ja lähti keittiöön. Marilyn katsoi sivua ja huomasi kahvin tahroja sivulla. Marilyn siristi silmiään ja luki tekstin.

 

Marilyn lämäytti kirjan kiinni ja heitti se lattialle. Mitä minä nyt teen?

Marilynille ostettiin oma vampyyreille tarkoitettu arkku jossa hänen tulisi nukkua koko loppu elämänsä tai no ikuisesti, nimittäin vampyyrit eivät vanhene.

Marilyn oli saanut tietää netistä että hän voi myös muuntautua. Marilyn kokeili muuntautumista samantien ja totesi hauskaksi puuhaksi. Hän sai lennellä ympäriinsä, mutta hän varoi silti lentämästä liian lähellä lapsiaan ettei pelästyttäisi heitä. Marilyn lensi tervehtimään taas isäänsä tämän haudalle.

"Äiti?" Natalie kysyi nähtyään äitinsä muuntautuvan. "Natalie, älä nyt pelästy"

Natalie tiesi samantien mikä hänen äitinsä oli, sillä hän oli nähnyt kaikenlaisia dokumentteja vampyyreista ja niiden elintavoista. Natalie juoksi nopeasti karkuun. Marilyn ihmetteli tyttärensä omituista käyttäytymistä. Olihan hän sentään Natalien äiti.

Marilyn vaihtoi tyyliään enemmän vampyyrille sopivaksi. Marilyn oli nykyään paljon hiljaisempi ja masentunut. Hän liikkui enää omassa huoneessaan.

Ja aina juuri ennen auringonnousua Marilyn siirtyi arkkuun nukkumaan. Marilynin elämä oli enää pelkkää pimeyttä.

Natalie pelkäsi edelleen äitiään ja istui usein nurkassa peläten äitinsä tulemista huoneeseen.

Rachel oli soittanut ennustajan paikalle toivoten tämän tietävän apua Marilynin parantamiseen. "Kiitos todella paljon että vaivauduitte tänne" Rachel sanoi ennustajalle. "Tämä on työtäni" ennustaja vastasi käheällä äänellä.

"No, miten voin auttaa?" ennustaja kysyi. "Tyttäreni on saanut vampyyri tartunnan. Onko teillä siihen mitään rohtoa?" Rachel sanoi.

Ennustaja otti taskustaan pienen pullon joka sisälsi violettia hohtavaa ainetta. Rachel otti pullon ja ojensi rahat ennustajalle. Ennustaja laski setelit ja lähti sitten samantien pois. Rachel tutki hetken aikaa pulloa kädessään. Tutkittuaan tarpeeksi pulloa Rachel vei sen yläkertaan.

Rachel kurkkasi hieman arkun sisälle ja kuiskasi: "Sain rohdon"

Nopealla liikkeellä Marilyn oli jo melkein Rachelin kurkussa kiinni. Marilyn sihisi uhkaavasti Rachelille. Rachel pelästyi ja juoksi ulos huoneesta. Marilyn jatkoi uniaan ja nukahti uudelleen.

Herättyään Marilyn alkoi miettiä oikeaa ratkaisua. Juodakko rohto vai ei. Meinasin jo purra omaa äitiäni. Ensi kerralla voisin jo vahingossa purrakkin. Äitini on jo niin heikko ettei varmasti kestäisi enää sitä.

"Äiti?" Natalie kuiskasi hiljaa tullessaan huoneeseen. Marilyn nosti päänsä ja katsoi Natalieta joka seisoi ovella pieni hymy kasvoillaan. "Tule vain istumaan tänne" Marilyn sanoi ja näytti paikkaa vieressään.

Natalie mietti hetken ja istui sitten arkaillen äitinsä viereen. Natalie pyysi anteeksi että oli juossut karkuun pihalla. "Sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Minä ymmärrän kyllä" Marilyn vastasi Natalielle. Natalien lähdettyä huoneesta Marilyn riensi huoneen toiseen päähän ja nappasi pullon. Hän avoi korkin ja kohotti pulloa.

Marilyn kulautti kaiken kerralla kurkkuunsa. Juoma oli aivan hirveän makuista. Pullo putosi Marilynin kädestä lattialle ja meni sirpaleiksi. Marilynia sattui joka paikasta kuin hän olisi ollut tulessa. Kipu laantui koko ajan ja hetken päästä se oli jo poissa. Marilyn katsoi käsiään ja jalkojaan. Ne olivat taas entisen väriset. Marilynin kasvoille ilmestyi hymy.

XXXX

Viikkoja kului kulumistaan ja Marilyn oli päättänyt lähteä pitkästä aikaa taas kaupungille. Siellä hän tapasi yhden miehen joka yritti tarjota hänelle esiintymisuralta töitä, mutta Marilynilla oli jo hänen unelma työ. Hän torjui miehen tarjouksen ja mies näytti aika pettyneeltä.

Marilyn oli alkanut harjoitella biljardia jossa hän oli harvinaisen huono.

Samana päivänä Marilyn näki Hemmon kävelemässä kaupan ohi. Marilyn käytti tilaisuutta hyväkseen ja riensi Hemmon luokse.

Hemmo hymyili Marilynin tullessa kohti, mutta Hemmon hymy hyytyi kun Marilyn ärähti kiukkuisesti: "Haluan poikani takaisin!"

Tähän jätämme nyt yhdeksännen osan. Kiitos että luit!