Vaikka juuri viime osan kommenteissa lupasin, että kuvia tulee olemaan joka osassa 50-60, niin tässä on vain 41, koska innostuin taas tekemään pienen muutoksen Darleneihin, joka selviää ensiosassa. Loput 19 kuvaa joita en ottanut tähän osaan, siirretään ensi osaan, eli ensi osassa kuvia tulee olemaan n.79. Ihan sen takia, että saisin jotenkin pidettyä lupaukseni :) Toivottavasti ymmärsitte selitykseni :D

Puhelin oli ehtinyt soimaan pari kertaa, ennen kuin Erika oli vastannut siihen. Vastatessaan hän ei ollut osannut ollenkaan aavistaa kuka soittaja oli.
-Erika Darlen, hän oli vastannut.
-Kulta, poikamme on sairaalassa. Dan on pudonnut sillalta ja hän on koomassa, Jamie oli sanonut hiljaa murtuneella äänellä.
 

 

Erika ei vieläkään ollut tajunnut Jamien sanomaa lausetta. Poikamme on sairaalassa. Dan on pudonnut sillalta ja hän on koomassa... Poikamme on sairaalassa. Dan on pudonnut sillalta ja hän on koomassa...Erika toisteli hiljaa mielessään. Vihdoin hänen aivonsa alkoivat toimia.

XXXX

 Jamie nojasi seinään odottaessaan Erikan saapumista. Sairaalasta oli soitettu hänelle töihin ja hän oli tullut heti paikalle.

Amy taas syytti itseään Danin putoamisesta. Hänelle oltiin sanottu, ettei hän olisi voinut millään pelastaa Dania putoamiselta, mutta hän ei uskonut sitä.

Saavuttuaan perille Erika oli heti halannut Jamieta. Amy oli vain seurannut vaitonaisena vierestä.

-Miten Dan voi? Erika kysyi huolestuneena.
-Hän ei ole enää kriittisessä tilassa, mutta hän on koomassa, eikä tiedetä herääkö hän enää,  Jamie sanoi melkein kuiskaten.

Erika purkahti itkuun. Jamie alkoi tietenkin heti lohduttamaan häntä.
-Älä huoli Erika. Meidän poikamme on vahva, hän huomautti laittaen kätensä Erikan olalle.

 

Erika sai koottua itsensä. Hän katsoi Amya kohti kyyneleet silmissään.
-Kuka sinä olet? Erika kysyi tylysti.
-Minä olin paikalla, kun Dan putosi. Minä soitin hätänumeroon, Amy vastasi.

-Eli tavallaan se on sinun syysi, että Dan putosi!? Erika huudahti raivostuneena.
-Erika! Se ei ole kenenkään syytä! Jamie huudahti väliin.
-Rouva Darlen, minä yritin pelastaa poikanne, mutta en ehtinyt! Amy puolustautui pelästyneenä Erikan raivonpurkauksesta.

-Te olette ilmeisesti Dan Darlenin sukulaisia? paikalle tullut hoitaja kysyi.
-Kyllä, paitsi..., Jamie aloitti, mutta Erika keskeytti hänet.

-Kaikki muut ovat sukulaisia paitsi tuo yksi murhaaja, Erika täräytti tylysti.
Amy ei vastannut tähän mitään. Hän tiesi, ettei Erika tarkoittanut sitä. Hän oli vain shokissa.
-Saa hänkin tulla, jos haluaa, hoitaja sanoi myötätuntoisesti.
-Ei saa. Minä kiellän! Erika huudahti vihaisesti.
-Erika, älä viitsi, Jamie sanoi.
-Pidä sinä turpasi kiinni!
-Ei mitään hätää Jamie, voi tulla joskus toiste, Amy sanoi Jamielle melkein itku kurkussa ja käveli sairaalasta ulos.

-Selvä, seuratkaa minua, hoitaja sanoi ja lähti kävelemään pitkin sairaalan käytävää.

Päästyään Danin huoneeseen, Erika juoksi hänen sänkynsä viereen.
-Voi minun pientä poikaani, hän nyyhkytti.

-Miten poikani voi? Jamie kysyi huoneessa olevalta lääkäriltä.
-Ensin hyvät uutiset. Poikanne voi hyvin ja hänellä on vain muutama luu murtunut, mutta huonoina uutisina on se, että on vain 10 prosentin mahdollisuus hänen heräämiseensä, lääkäri selitti ammattimaisesti.

Molemmat tutkailivat hiljaa Dania.
-Voi luoja, Jamie kuiskasi itkun partaalla.

-Hän kyllä herää, hän kyllä herää, Erika lohdutti itseään. Erika nosti kättään ja siirsi Danin hiuksia pois tieltä.

-Kuulitko poikani? Sinä kyllä heräät, Erika kuiskasi.

XXXX

Mies oli kutsunut Janinen käymään hänen toimistossaan. Janine oli lähtenyt seuraamaan häntä, vaikka oli todella vaarallista seurata tuntematonta miestä, ainakin hänelle tuntematonta.

-Istu toki, mies sanoi hänelle.
Janine käveli tuolia kohti katsellen samalla vanhoja tiilisiä seiniä ja nurkissa olevia roskakekoja.

Janine istui tuolille ja he tuijottivat toisiaan hiljaa. Ulkoa kuului ainoastaan harvojen autojen äänet.

-Sinähän olet karannut kotoa? mies kysyi keskeyttäen hiljaisuuden.
-Niin olen.
-Miltäs kuulostaisi sellainen pieni sopimus?

Janinen mietti hetken, mutta uteliaisuus valtasi hänet.
-Millainen sopimus? Janine kysyi uteliaana.

-Sinähän et halua ilmiselvästi palata kotiin, joten miltäs sellainen kuulostaisi, että majottaisin sinut eri henkilöllisyyden kera sisaren tyttäreni luo?

-Arvatenkin siihen liittyy joitakin ehtoja?
-Arvasit oikein Janine. Ainoastaan yksi pieni ehto. Sen jälkeen, kun olet täysi-ikäinen, minä tulen hakemaan sinua, minkä jälkeen kuulut porukkaan, jonka minä olen perustanut.
-Mitä sinä minusta siinä porukassa hyödyt?
-Sinä olet meidän porukallemme tärkeä sinun ennustus taitojesi vuoksi.

Kylmät väreet hiipivät Janinen selkää pitkin.
-Entä jos en suostu sopimukseesi? Janine kysyi.
-Soitan vanhemmillesi, jotka luultavasti lähettävät sinut mielenterveyslaitokseen, jonka jälkeen joudut lastenkotiin.
-Vastaa ensin yhteen kysymykseen. Miksi pelottelit minua varjo hahmossasi? Janine kysyi.
-Muista, että voin perua sopimuksen. En vastaa tuohon.
Janine oli hetken aikaa hiljaa.
-Hyväksyn sopimuksen.

-Hienoa! mies hymyili iloisesti.
-Kertoisitko edes nimesi? Janine kysyi hiljaa.
-Minulla on monta nimeä. Vain itse voi päättää mitä niistä käyttää, mutta sinulle voin antaa yhden nimistäni, Lucian Ferdon.
-Lucian, Janine toisti painaen nimen mieleensä.

Yhtäkkiä ovesta astui sisään yksi kadullta tupakkia polttaneista naisista.
-Lähden nyt kotiin, nainen ilmoitti tylsistyneellä äänellä.
-Et ihan vielä, Lucian sanoi.

-Minun työpäiväni loppui jo! nainen huudahti.
-Saat huomenna kaksi tuntia vapaata, Lucian ehdotti.
-Ihan sama sitten. Mitä pitää tehdä? nainen sanoi heittäen laukkunsa lattialle.
-Muuta tämän tytön ulkonäkö niin, ettet itsekkään häntä enää tunnista.

Parin tunnin päästä...

-En enää tunnista itseäni, Janine mutisi raapien samaan aikaan päätään, koska musta peruukki kutitti hänen päänahkaansa inhottavasti.
-Tarkoituksemme on juuri se, ettei sinua tunnisteta. Tästä lähtien sinun nimesi ei ole enää Janine Darlen. Keksi itsellesi uusi nimi, Lucian hymyili.

-Nimeni voisi olla vaikka...Maria Dembton.
-Asia selvä, Lucian sanoi ja johdatti Janinea ulos.

Ulkona odotti taksi johon Janine istui. Lucian antoi taksikuskille lapun ja rahat.

Auto lähti liikkeelle ja Janine hylkäsi kaiken entisen, lopullisesti.

Taksin jätettyä hänet tuntematton talon kohdalle, Janine tuijotti taloa hetken ennen kuin meni soittamaan ovikelloa.

XXXX

Erika oli nukahtanut. Hän oli koko yön istunut Danin vieressä, kun jamie oli mennyt käymään kotona suihkussa ja vaihtamassa työvaatteet pois.

Jamie kosketti hellästi Erikan olkapäätä herättääksen tämän.
-Mene lepäämään välillä kotiin. Minä jään siksi aikaa tänne, Jamie sanoi Erikalle, joka oli hiljaa kohottanut päätään.

Erika katsoi hiljaa Dania.
-Pidä hänestä hyvä huoli sillä aikaa, Erika sanoi.

-Älä huoli, pidän kyllä, Jamie sanoi.

XXXX

Päästyään kotiin Erika oli mennyt sohvalle istumaan kerätäkseen ajatuksiaan. Ian oli nähnyt Erikan huolestuneen ilmeen.
-Onko Danilla kaikki vielä hyvin?
-On, koomassa edelleen, Erika sanoi hymyillen hieman.
-Miten Janine ja Andy voivat? Menivätkö he jo kouluun? Erika kysyi.

-Andy meni kouluun, mutta luulin, että Janine oli sinun kanssasi. Häntä ei ole näkynyt koko eilisenä iltana koko talossa.
-Mitä?! Erika huudahti järkyttyneenä.

-Voi luoja! Hän on varmasti karannut kotoa! Erika huudahti sydäntä särkevästi.
-Miksi hän niin tekisi? Ian kysyi hämillään.
-Kaikki on minun syytäni, Erika huudahti itkien.

Siinä oli uusi osa. Muistakaa kommentoida :)