Heti ensimmäiseksi pyydän anteeksi niiltä, joilla eivät pimeät kuvat hyvin näy. Tässä osassa on paljon pimeitä kuvia, enkä voinut niitä kauheasti valaista, koska muuten ne menevät aivan suttuisiksi. Toivottavasti saatte kuitenkin jotain irti osasta :)
Osassa on 53 kuvaa. Pyydän vielä lukemaan tämän, jos ei ole vielä lukenut: Ilmoitus

- Minun mielestäni on aivan suunnattoman epäreilua, että Rose pääsee pois täältä. Itse olin saanut sen käsityksen, että täällä joutuu olemaan niin kauan kunnes täyttää tasan kahdeksantoista, Wendy mutisi ärsyyntyneenä Cassandralle ja Laurenille heidän ollessaan keittiössä tekemässä ruokaa, jotta he saisivat ruoanlaiton merkin suoritetuksi.

- Luulen, että se on ainoastaan sinun mielipiteesi. Rosehan on saanut suoritettua jo jokaisen aiheen mitä pitää osata. Hän opiskeli sen eteen paljon, Lauren naurahti pestessään käsiään lämpimällä vedellä.
- Ei muuten ole! Soniakin on samaa mieltä! Wendy vastasi korottaen ääntään aavistuksen.

- Tietenkin Sonia on kanssasi samaa mieltä. Hänhän on sinun paras ystäväsi, Cassandra liittyi keskusteluun avaessaan jääkaapin oven.
- No joo, mutta ei se vaikuta mitenkään. Sonia olisi sitä mieltä vaikka olisimme riidoissa, Wendy väitti vastaan.

- Ehkä, ehkä ei. Luulen silti Sonian olevan samaa mieltä vain sen vuoksi, koska hän ei uskalla esittää omia mielipiteitään niin paljoa sinun seurassasi, Cassandra jatkoi ja hymyili kun kuuli Wendy kiivastuneen huokauksen.

- Pöh, kyllähän Sonia minulle mielipiteitään uskaltaa kertoa.
- Mainitse milloin viimeksi hän olisi sanonut oman mielipiteensä sinun kuullen, Lauren käski.
- No, en voi sellaista muistaa.

- Luulen, että et muista sen takia, koska sellaista tilannetta ei ole. Muuten, sinunkin pitäisi tehdä jotain eikä vain istua siellä! Cassandra sanoi.
- En likasta käsiäni, Wendy täräytti ylimielisesti.

- Miten aiot sitten suorittaa ruoanlaiton merkinnän? Lauren kysyi kummastuneena.
- Sen kun tietäisinkin, Wendy nauroi itsekseen.
Lauren ja Cassandra tyytyivät vain pyöräyttämään silmiään.

XXXX

Ruoanlaiton jälkeen, jonka he saivat suoritettua, he menivät maalaamaan keskeneräisiä taulujaan. Myös Rose oli liittynyt heidän seuraansa.
- Miltä tuntuu nyt päästä täältä pois? Cassandra kysyi hymyillen.

- Jotenkin uskomattomalta. Ihana tietää, että pääsee vihdoinkin vapauteen, Rose vastasi.
Cassandran mielessä kävi välittömästi ajatus, ettei hän tulisi luultavasti koskaan tuntemaan samaa vapauttavaa tunnetta.
- Sitähän me kaikki odotamme, vapautta, Cassandra sanoi hieman hiljempaa ja alakuloisemmin.

- Mutta ennen kuin pääsen vapauteen, täytyy minun suorittaa vielä kukka-asetelmien tekeminen, Rose naurahti hiljaa ja meni valitsemaan kukkia.

XXXX

Cassandran kyllästyttyä maalaamiseen, hän päätti lähteä kirjastoon lukemaan. Rose oli jo lähtenyt taksilla pois orpokodista.
Muutamat olivat alkaneet kyynelehtiä hieman Rosen jättäessä hyvästit. Cassandran mielestä hyvästien jättämisen vaikeus oli odotettavaa. Hehän kaikki olivat kuin suurta perhettä.

Kirjastossa Cassandra meni hakemaan reseptikirjan, jota hän joskus silloin tällöin luki huvikseen.
Ennen kuin Cassandra ehti kirjaa hyllystä ottaa, kuului hänen vierestään kova paukahdus.

Hän kääntyi nopeasti ja huomasi kirjan, joka oli ilmeisesti pudonnut hyllystä. Cassandra laittoi reseptikirjan takaisin hyllyyn ja käänsi sitten katseensa takaisin tuohon vanhaan kirjaan lattialla.

Hän nosti kirjan ja katsoi sen sisältöä. Hän huomasi kirjassa olevan vanhalla käsialalla kirjoitettua tekstiä.
Cassandra kummastui ja katsoi kansilehteä. Siihen oli kirjoitettu sievällä kaunolla, päiväkirja. Päiväkirjan alle oli kirjoitettu, vuosi 1968.

Cassandra tiesi, ettei toisten päivökirjoja saisi lukea, mutta uteliaisuus valtasi hänet. Sitä paitsi, luultavasti tämän kirjan kirjoittaja ei enää kaipaa tätä, Cassandra ajatteli lohduttaen itseään sillä ajatuksella.
Hän jatkoi sivujen kääntelyä ja sai selvän yleiskäsityksen. Tyttö oli ollut tässä samaisessa orpokodissa asumassa. Hän oli ollut onnellinen.

Cassandra pysähtyi sivulle, jossa oli nuoren tytön kuva. Tekstistä kirjan sivulla hän päätteli päiväkirjan kirjoittajan olevan kuvassa. Kuvan alla olevassa kuvatekstissä luki hänen nimensä, Hannah Lakehill, 16 vuotta.
Ennen kuin Cassandra ehti siirtyä lukemaan toista sivua, hän kuuli oven käyvän.

Huoneeseen tuli Sonia tylsistynyt ilme kasvoillaan.
- Uusi asukas tuli, hän sanoi.
- Aivan! Unohdin jo ihan, Cassandra sanoi yllättyneenä. Hän oli jo unohtanut sen, että tänään oli tulossa uusi asukas Rosen tilalle.

- Minä tulen kohta perässä, Cassandra sanoi ja odotti että Sonia oli lähtenyt.
Hän piilotti nopeasti kirjan ja lähti sitten ulos kirjastosta.

Cassandran tullessa portaiden yläpäähän, hän näki uuden tytön ja Laurenin oven luona. Tilanne oli melkein sama kuin silloin kuin hän tuli ensimmäistä kertaa tänne.
Cassandra päätteli muiden käyneen jo, koska eteisaulassa ei ollut ketään muita.

Hän meni odottamaan, että he lopettaisivat keskustelunsa.
Lauren huomasi kuitenkin pian Cassandran seisovan heidän takanaan. Lauren lopetti keskustelun ja esitteli uuden tytön tälle.

Tytön nimeksi paljastui Amy Bluesky.
- Mitäs pidät paikasta? Cassandra kysyi Amylta vaikuttaakseen kohteliaalta.

- Aika synkähkö, mutta menettelee. Entinen asuinpaikkani oli paljon värikkäämpi, Amy kertoi.
Cassandra hymyili tytölle myötätuntoisesti.

XXXX

Oli todella hiljaista. Oliko se mikään ihme, nythän oli yö. Näin myöhään yöllä ja arkipäivänä harvoin kukaan hiippaili ulkona. Tietenkin oli poikkeuksia. Ne, jotka pitivät pimeästä ja ne...jotka olivat kirottuja elämään pimeässä.

- Olet myöhässä, sanoin närkästyneenä. Tuo äijä kävi joskus todella paljon hermoilleni.

- Olen pomosi, joten pidäpäs turpasi kiinni. Sitä paitsi, mitä tekemistä sinulla muka olisi? Lucian sanoi ivallisesti. Päätin vain olla hiljaa ja kuunnella mitä hänellä oli sanottavana.
- Kuten tiedät, minulla on suuret suunnitelmat nyt menossa ja sinun pitäisi auttaa minua hieman sen toteutumisessa, hän jatkoi.

 
- Tiedän, joten voisitko nyt antaa vain sen tehtävän? kysyin ärtyneenä. En halunnut rupatella tuon kanssa yhtään enempää kuin oli tarve.

 

-Oho, ollaanpas sitä niin kiireistä että..., Lucian ivaili. Purin hammasta hiljaa.

- Mutta kuitenkin, tehtäväsi on tässä kansiossa. Löydät tästä myös kaiken tarvittavan tiedon. Onnea matkaan poju, hän sanoi vielä viimeiseksi. 
Hän avasi auton oven ja jätti kansion penkille. Kuulin auton oven sulkeutuvan ja kaasutin samantien pois paikalta.

XXXX



Cassandra oli "paennut" kellariosan näyttämön taakse lukemaan päiväkirjaa. Vaikka useimmat päivät kirjassa olivat sitä kuinka onnellinen hän on, hän jatkoi silti lukemista.
Kääntäessään sivua Cassandra yllättyi huomattuaan, että Hannahille oli tullut kirjoittamisessa viikon tauko. Normaalisti tyttö oli kirjoittanut joka päivä.
Cassandra alkoi lukea kiinnostuneena ja henkäisi kauhusta huomattuaan mitä tyttö oli kirjoittanut.



Hyvä päiväkirja.
Olen pahoillani etten ole kirjoittanut viikkoon. En vain ole pystynyt. Elämässäni on tapahtunut jotain pahaa. Minua pelottaa aivan suunnattomasti koko ajan. En enää tunne itseäni, olen muuttunut niin paljon.



Minusta tuntuu kuin...minua tarkkailtaisiin. Kukaan ei enää halua olla kanssani tauoilla. Tunneilla kaikki välttelevät minua viimeiseen asti.



En pääse karkuun. Tässä vaiheessa, joku varmasti ihmettelisi, mitä minun pitäisi päästä karkuun.



Haluan päästä karkuun tarkkailijoita. He tarkkailevat minua öin ja päivin, tuijottavat minua seiniltä ja ikkunoiden takaa. He haluavat minut, mutta miksi? Se juuri pelottaakin minua.



Ennen näin hyviä unia. Nyt näen joka yö painajaisia. Viime yönä näin painajaisen, että seisoin aidalla ruokasalin yläpuolella.



On yö, eikä kukaan tiennyt, että olen siellä. Yhtäkkiä aloin keikkua edes takaisin. Muistan kuinka kuulin unessa omituista ääntä. Se oli aivan kuin olisin ollut veden alla tai korvani olisivat olleet lukossa.



Uni päättyi siihen, että nojauduin eteenpäin ja hyppäsin alas.

XXXX



- Onko sinulla kaikki ihan hyvin, Cassandra? Olet ollut kovin hiljainen, Lauren kysyi hymyillen. Hänen äänestään erottui huoli.
Kaikki pöydässä kääntyivät katsomaan Cassandraa kohti ja odottamaan vastausta.



- Kaikki on hyvin. Ei minulla vain ole ollut mitään asiaa, Cassandra vastasi, muttei katsonut muita kohti.
- Oletko varma? Lauren kysyi vielä.



- Lauren on aivan oikeassa. Olet ennen puhunut paljon enemmän. Nyt olet pelottavan hiljainen, Marykin liittyi keskusteluun.
- Kaikki on hyvin, Cassandra toisti painottaen joka sanaa.
Tosi asiassa hänen päässään pyöri Hannah ja tämän päiväkirja. Viimeinen kirjoitus oli järkyttänyt Cassandraa.



- Niin, siinäs kuulit Cas, Lauren sanoi käyttäen lempinimeä Cassandrasta.



- Minä en tiedä kuinka paljon sinä normaalisti olet puhunut, mutta voin sanoa, että olen tavannut puheliaampiakin, Amy sanoi.



- Uskokaa jo! Minulla on kaikki ihan hyvin! Cassandra sanoi toivottomalla äänellä ja hymyili hieman.
Muut eivät selvästi uskoneet häntä.



Silti he lakkasivat piinaamasta Cassandraa.
- Oletteko jo lukeneet siihen maantiedon kokeeseen? Mary kysyi muilta ohjatakseen keskustelun muualle.



Cassandra huokaisi helpotuksesta. Mutta silti hänen päässään pyöri kysymys, oliko hän todellakin hiljaisempi?



Ei, en ole hiljaisempi. Olen vain ajatuksissani. Hän ajatteli ja nosti katseensa mitä hänen ei todellakaan pitänyt tehdä.



Hän katsoi suoraan ylös aidalle ja mietti millaista olisi pudota sieltä. Lopeta tuo! Cassandra komensi itseään.
Silti väistämättä hän mietti koko ajan Hannahia.

XXXX



Yöllä Cassandra ei saanut unta, koska hänen mielessään pyöri koko ajan päiväkirja. Siispä hän oli napannut taskulampun laatikostaan ja lähtenyt kohti kirjastoa, jonne oli kirjan piilottanut. Yöllä hiippailu oli kiellettyä, mutta se ei haitannut häntä.



Cassandra käveli kirjastoon hieman jännittyneenä. Hän ei välittänyt vaikka jäisi kiinni sääntöjen rikkomisesta, silti häntä hieman jännitti ajatus sääntöjen rikkomisesta.
Rohkein mielin hän kuitenkin jatkoi matkaansa hyllyjä kohti.



Kolahdus kuitenkin hänen takanaan sai hänet pysähtymään. Cassandran katse liikkui nopeasti kun hän yritti nähdä pimeässä.



- Onko siellä joku? hän kuiskasi hiljaa.
Vastausta ei kuulunut. Pian Cassandran hengitys kuitenkin salpautui, sillä hän tunsi kuin joku olisi seissyt hänen takanaan.



Cassandra ei tiennyt uskaltaisiko hän kääntyä. Hän olisi huomannut jos joku olisi kulkenut hänen ohitseen, sillä pienelle lukualueelle pääsi vain sitä kautta, missä hän nyt seisoi.



Cassandran kauhun sekainen uteliaisuus kuitenkin voitti, joten hän kääntyi todella hiljaa katsomaan taakseen. Cassandran korvissa kuului vain hänen hengityksensä.



Sillä hetkellä kiljaisu täytti orpokodin hiljaiset huoneet.