Tässä osassa kuvat pienentyvät hieman loppupuolella, koska vaihdoin sillä välillä uuteen tietokoneeseen ja kuvan nappaus ohjelman asetukset olivat vähän päin honkia. Seuraavassa osassa kuvat kuitenkin pitäisi olla taas samankokoisia kuin ennenkin. Osassa on kuvia 57. Hyviä lukuhetkiä!

12 vuoden kuluttua...

- Adrian, rehellisesti sanoen voisit edes yrittää päästä yli Cassandran kuolemasta. Olet surrut sitä jo kaksitoista vuotta ja riutunut sen koko ajan, Daniel sanoi kun hän otti liikuntavarusteensa kaapista.
- Oletko sinä koskaan menettänyt itsellesi tärkeää ihmistä? Adrian sanoi töykeästi.
- Jos et satu muistamaan jokainen meistä on muokattu niin ettemme vanhene. Sen takia minä olen noin 150 vuotias. Mitäs luulet, mahtaako siinä ajassa jo menettää itselleen tärkeitä ihmisiä? Daniel kysyi ärtyneenä.

- Et varmastikaan toipunut niistä vain parissa vuodessa.
- Minä hyväksyin sen. Heidän aikansa oli tullut. Tietenkin minä aina surin ja paljon, mutta yritin ajatella positiivisesti. Ajattelin aina, että nyt he ovat paremmassa paikassa.

- Will yrittää herättää häntä henkiin, mutta muista Adrian, se ei ole sataprosenttisen mahdollista, että hän vielä joskus herää. Minun mielestäni sinun pitäisi yrittää päästää jo hieman irti, Daniel sanoi ja lähti ulos pukuhuoneesta.

Adrian jäi yksin mutisemaan pukuhuoneeseen. Will oli yrittänyt jo viisi kertaa herättää Cassandraa eri keinoin henkiin, mutta kaikki olivat aina epäonnistuneet. Jok'ikinen kerta Adrian oli joutunut kokemaan sen saman surun.

XXXX

Nyt kun Cassandra oli kuollut, he eivät voineet pitää kokouksia joissa suunniteltiin taistelukuviot. Chelsey piti sen takia joka päivä uusia luentoja aseista ja muista taisteluvälineistä, joita hän ja Will olivat suunnitelleet taistelua varten. Chelsey nimittäin ei halunnut, että aikaa jää hukkaan.

- Tässä on uusin aseemme. Sen avulla pystyy tuhoamaan minkä tahansa olennon, joka on keskiverto vahva, eli ketään Luciania tai muuta tällä ei pysty tuhoamaan, Chelsey selitti.
Amber ja Lily kirjoittivat kovaa vauhtia ylös muistiipanoja aseesta.

- Mitä aseesta tulee ja kuinka perusteellisesti se tuhoaa olennot? Sillä mehän tiedämme, että monet osaavat herättää itsensä henkiin, Helena, tyttö jonka alkuperää ei tunnettu, kysyi uteliaana.
Helena oli tavannut Cassandran viimeksi taaperona ja hän odotti kiinnostuneena minkälainen kovasti kohuttu Cassandra olisi.

- Aseesta tulee sinistä lasersädettä, joka tuhoaa olennot suurinpiirtein atomin kokoisiksi hiukkasiksi. Nämä hiukkaset syttyvät vielä sitten palamaan, jolloin uudelleen syntyminen ei ole enää mahdollista, Chelsey vastasi.

XXXX

Kun muut pitivät luentoa tai kuntoilivat, taisteli Will pitkäaikaisen projektinsa kanssa. Hän yritti luoda juomaa, joka saisi Cassandran elimet palautumaan entiseen kuntoonsa ja sydämen lyömään.
Will syötti viimeisen koodin tietokoneelle ja sitten hän henkäisi onnellisena.

Hän otti juoman varovasti käteensä ja katsoi sitä. Hänen kädessään oli viimeisen neljän vuoden työ.
Will toivoi todella, että tällä kertaa se onnistuisi.

Will juoksi heti kertomaan muille saavutuksestaan.
- Sain juoman valmiiksi! Will hehkutti onnellisena.

- Vihdoinkin! Chelsey huudahti.
- Helena, menetkö kertomaan muillekin? hän jatkoi hymyillen.
Helena oli jo lähtenyt.

Helena juoksi nopeasti kuntosalille kertomaan uutiset.
- Will sai juoman valmiiksi, hän huudahti heti avatessaan kuntosalin oven.

Sillä hetkellä Adrianin mielessä syttyi taas toivonkipinä.

XXXX

Will meni huoneeseen johon Cassandra oli laitettu.
Hän avasi pullon varovasti ja alkoi kaataa juomaa rauhallisesti tämän suuhun.

Hiljalleen pullo valui tyhjemmäksi, kunnes lopulta se oli täysin tyhjä. Will pidätteli henkeään hiljaa.

Kirjaston lukusalissakin odotettiin aivan hiljaa.
- Minä uskon, että tällä kertaa Will onnistuu, Lily sanoi iloisena, mutta kukaan ei vastannut. He olivat liian jännittyneitä vastaamaan.
Pian Chelsey tuli saliin.

- Kokeilu ei onnistunut, hän sanoi hiljaa.
Salin tunnelma laski sekunnissa. Jotkut jopa räpyttelivät kyyneliä silmissään.

Adrian nousi ylös ja painui ovesta ulos vihaisena. Hän tönäisi matkalla Chelseyta vihaisesti olkapäähän.
- Ehkä vielä joskus Will onnistuu, Lily kuiskasi lohduttavasti.

XXXX

- Koko neljä vuotta, turhan takia. Hänen ruuminsa ei osoittanut mitään elonmerkkejä, Will manatteli yksin laboratoriossa.
- Will olen varma, että kyllä sinä joskus vielä onnistut. Ei kukaan pysty heti keksimään juomaa, joka herättää kuolleen henkiin, Chelsey lohdutti.

- Yritä vain sitkeästi. Hiljaa hyvä tulee, hän lisäsi.
- Ehkä olet oikeassa, Will kuiskasi ja nosti päänsä ylös.

XXXX

Sillä hetkellä koiran ja suden sekoitusta oleva eläin hölkkäili käytävillä kohti Adrianin huonetta.

- Daniel, tuo koiran hahmosi ei saa minua yhtään heltymään, Adrian sanoi töykeästi.
Daniel näytti hampaitaan ilkeästi.

- Tuosta ei ole mitään hyötyä, kun et edes pysty humaltumaan, Daniel sanoi muuttuen samalla takaisin ihmismuotoon.
- Anna minun olla.

- En vaivaudu enää edes katsomaan noin säälittävää toimintaa. Kuule Adrian, sinä olet nyt jo aivan pohjassa.
Pian Daniel oli lähtenyt ulos ovesta.

Mutta Adrian ei voinut kiistää sitä, ettei olisi jäänyt miettimään mitä Daniel oli sanonut. Ehkä hän käyttäytyi vähän liioitellusti?
- Adrian? kuului yhtäkkiä ääni oven suulta.
- Mitä nyt taas? Adrian kysyi vihaisesti ja käänsi katseensa kohti tulijaa.

- Sitä vaan, että saisinko jotain syötävää, kun minun asunnossani ei ole vielä jääkaappia? Cassandra kysyi.
Adrianin silmät meinasivat pudota silmäkuopistaan.
- Cassandra!? Adrian huudahti järkyttyneenä.

Adrian nousi tuolilta niin, ettö se kaatui lattialle. Hän ryntäsi suutelemaan Cassandraa onnellisena.
Cassandra oli aivan ihmeissään Adrianin yhtäkkisestä onnellisuuden puuskasta.

- Voi luoja. Se olet tosiaan sinä, Adrian kuiskasi.
- Niin olen. Adrian, mitä tämä nyt on? Cassandra kysyi.
- Tuletko istumaan sohvalle?

Nyt kun Cassandra oli jostain yhtäkkiä ilmestynyt, ei Adrian pystynyt pitämään näppejään erossa hänestä.
- Kerro nyt mikä on vialla. Olit ihan omituinen kun näit minut, Cassandra vaati.

Adrian epäröi. Hän ei teinnyt kannattiko hänen kertoa.
- Tuota..., hän aloitti varovaisesti.

Cassandra hyppäsi pois hänen sylistään ja katsoi tätä tiukasti silmiin.
- Kerro, hän komensi.

- Älä nyt joudu paniikkiin. Mutta kävi niin, että Kathy kävi sinun kimppuusi. Muistatko mitään siitä?
- En muista.
- No, sinä ilmeisesti suututit hänet ja hän...tappoi sinut, Adrian sanoi varovaisesti.

- Mi..minä kuolin? Cassandra henkäisi kauhuissaan.
- Niin.
- Miten minä sitten heräsin?
- Will loi juomaan, joka ilmeisesti vaikuttaa vain pitkän ajan kuluessa. Se herätti sinut.

- Voi luoja...Miksi Kathy niin teki..., Cassandra mutisi itsekseen.
- Entäs sinä? Miten sinä pärjäsit? Cassandra jatkoi.
- Parempi etten kerro yksityiskohtia.

- Minä todella kuolin, Cassandra mutisi, kun Adrian halasi häntä lohduttavasti.
- Älä huoli, pidän huolen ettei se tapahdu uudelleen.

XXXX

Muut olivat olleet valtavan onnellisia kun heille oli selvinnyt, että Cassandra oli elossa. Hänelle tehtiin kaikenlaisia testejä joka päivä.
Varsinkin Will oli onnellinen, koska hän oli keksinyt juoman, jolla saisi herätettyä ihmisiä henkiin. Ikävä kyllä, se vaikutti vain pitkän ajan kuluessa, joten vaikutus aikaa hän pyrki pienentämään.

Hänelle annettiin pieniä sähköiskuja, jotta nähtäisiin miten hänen ruumiinsa reagoi niihin. Ylensä Cassandra vain hieman irvisti.

Häntä pyöritettiin eräässä laitteessa ensin kevyesti ja sitten rankasti. Sillä nähtiin onko Cassandran ruoansulatuskanavat kunnossa. Sen näki kun hän oksensi ja oksennus tuli aina oikeita reittejä pitkin.

Lisäksi hänet laitettiin juoksemaan niin kauan kunnes hän ei enää pysyisi pystyssä. Tällä nähtiin oliko hänen kuntonsa huonontunut paljoa.

XXXX

Päivän lopulla hän aina istui katsomassa televisiota ja odottamassa, että Adrian tulisi. Joskus hänellä kesti tunti ja joskus vain vartti.
Se kuinka kauan hänellä meni riippui aina siitä kuinka nopeasti hän sai "metsästettyä" ruokansa. Hän nimittäin kävi sairaaloissa varastamassa verta, mutta hän otti aina sellaisen veriryhmän verta, jota oli kaikkein eniten.

Cassandra ei koskaan ollut viitsinyt kysyä joiko Adrian koskaan verta suoraan ihmisestä, mutta hän ajatteli, että oli parempi jos hän ei tietäisikään.

Cassandra ja Adrian nukkuivat yhdessä melkein joka yö. Vaikka Adrianin ei tarvitsisi nukkua tuntiakaan, hän ylensä nukkui Cassandran kanssa, jotta voisi olla tämän seurana.

Mutta tänä yönä Cassandra heräsi yhtäkkiä. Hänellä oli tunne, että jotain pahaa olisi tapahtumassa. Hänestä ei koskaan ennen ollut tuntunut siltä näin valtavasti.

Häntä ei väsyttänyt enää yhtään heräämisen jälkeen, joten hän päätti mennä keksimään tekemistä olohuoneen puolelle.

Hän päätti pestä pesualtaan, jonka pesemistä hän oli siirtänyt jo moneen kertaan.
Hetken päästä sekin kiilsi puhtaana ja Cassandra oli taas toimettomana. Hän istui keittiön pöydän ääreen ja yritti keksiä tekemistä.

Hän heilutteli jalkaansa ilmassa ja katseli ympärilleen.
Tietokoneella ei ole mitään tekemistä. Kaappeja en voi järjestellä, koska Adrian nukkuu, enkä halua herättää häntä, periaatteesta. Lattiaa en rupea imuroimaan. Vessa on jo puhdas. Tiskit on tiskattu..., hän jatkoi luettelointia mielessään noin vartin ajan.

Aamulla Adrian löysi ruokapöydän äärestä sikeästi nukkuvan Cassandran. Adrian katseli hieman hämmentyneenä Cassandraa.
Hän meni tämän luokse ja nosti tämän ylös. Cassandra oli niin poikki, että hän ei edes puhunut mitään. Hän jaksoi juuri ja juuri kietoa kätensä Adrianin kaulan ympärille, jotta tämä pystyisi kantamaan hänet.

Adrian kantoi hänet makuuhuoneeseen ja laittoi tämän sänkyyn. Cassandra piti silmät kiinni koko matkan ajan.

Adrian peitteli Cassandran varovasti ja puki sitten päälleen arkivaatteet. Sen jälkeen hän lähti makuuhuoneesta sulkien oven varovasti perässään.

XXXX

Iltapäivällä Cassandra ihmetteli miten hän oli päätynyt sänkyyn nukkumaan. Hän epäili, että Adrian oli kantanut hänet sinne, mutta ei sitä koskaan voi tietää.
Hän ei muistanut yhtään missä vaiheessa oli oikein nukahtanut, mutta hän ei välittänyt.

Yhtäkkiä kuului korvia särkevä räjähdys jostakin. Se tärisytti taloa ja Cassandra meinasi kaatua.
Hän nousi ylös nopeasti ja ryntäsi ikkunan luo.

Vaikka oli iltapäivä, taivas oli tumman punaisen ja oranssin sekoitusta. Yhtäkkiä kuului uusi räjähdys vaikkakin hieman hiljempi, mutta sekin sai ikkunan helisemään.
Cassandra juoksi nopeasti vaatekaapille ja puki vaatteet ylleen.

Hän ryntäsi käytävälle etsien Williä. Cassandra ehti juoksemaan vähän matkaa ennen kuin hän löysi etsimänsä.

Will jutteli keskellä käytävää, jonkun ruskea hiuksisen naisen kanssa. Will kurkkasi naisen takaa Cassandraa.
- Cassandra, ihmettelit varmaankin räjähdystä, Will sanoi vakavana.
- Mikä se oli? Cassandra kysyi huolissaan.
- Saimme juuri vastauksen ennen kuin ensimmäinen räjähdys tuli. Cassandra, nyt se on alkanut.
- Mikä?
- Sota
Cassandra henkäisi. Nainen ei kääntynyt vieläkään.

- Sota alkaa kunnolla vasta noin kuukauden kuluttua, nainen lisäsi.
- Unohdin kertoa. Cassandra, te varmaankin tunnette jo ennestään.

- Tässä on tätisi Janine.